Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockmann. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stockmann. Näytä kaikki tekstit

7. joulukuuta 2013

Piparkakun napostelua




Itsenäisyyspäivän perinteenä on leipoa muutama pellillinen piparkakkuja. Leipurimestarina toimii meidän pikkumies. Tänä vuonna pipareita tehtiin vain kissa-, talo-, joulukuusi- ja tähtimuoteilla. Piparit ovat nyt naposteltavissa keittiön sivupöydällä puutarjottimelta, jonka päällä on lasinen kupu. Kupua koristaa toinen tähtikuusenkoristeemme. Se toinen roikkuu joulupuussamme ja sekös kissojamme kiinnostaa: pienet tassut yrittävät sitä aina vähän väliä käydä repimässä.

Puutarjotin on Pentikiltä, lasikupu Stockmannilta ja servietti Tine K:lta (servietti PAPERLOTUS).

25. tammikuuta 2010

Mikähän on pojan suosikki??

Lähtiessämme suunnittelemaan pojan huoneen sisustusta, meillä oli tiedossa vain, että haluamme seinälle ison valokuvatapetin ja että huoneesta tehtäisiin isomman pojan huone. Kun kysyimme pojaltamme minkä kuvan hän haluaisi seinälleen, tuli vastaus kuin tykin suusta, että tietenkin Star Wars -kuvan! Etsimme pitkään netistä sopivaa kuvaa mutta kun sitä ei löytynyt valmiina mieheni "rakensi" oman kuvan yhdistelemälle eri kuvia.
Sänky on 20 vuotta vanha Muuramen sänky, jossa on itse ommeltu päiväpeitto. Yöpöytä on Ikean Lack-sarjaa.
Tässä seinäkuva hieman lähempää. Sängyllä on Linumin raidalliset tyynyt sekä viime ostosreissulta hankittu Riviera Maisonin jättitähtityyny (60x70cm). Pieni tyyny, jossa on vain yksi tähti, on löydös halpakaupasta. Ja viimeisenä vielä kultaakin kalliimpi uninalle.

Pöytä oli projekti sinällään. Valkoiset laatikosto-osat ovat 30 vuotta sitten vanhempieni hankkimia Muuramen kalusteita, jotka puuseppä nyt kunnosti (poisti vanhan maalin, hioi ja maalasi uudelleen). Tamminen kovapuutaso on Kodin Terrasta. Halusimme siitä ison, jotta poikamme lukuisat lego-alukset pääsisivät esille ja helposti leikittäväksi. Tason pituus on 202 cm. Tuolina on Stokken "syöttötuoli", joka nyt menee vielä vuosia työtuolina. Verhon olen ommellut Linumin kankaasta. Seinällä roikkuva tähtinaulakko pyykkipoikanipsuilla on ensimmäiseltä sisustusostosreissulta uudelta kotipaikkakunnalta. Siinä on vaihtuva näyttely Star Wars -piirrustuksia. Ovesta pääsee parvekkeelle, josta on se talomme ainut järvinäköala. Oikealla näkyvä kirjahylly (Iskun Multiplan) on vanha olohuoneen hyllymme opiskelija-ajoilta.


Liukuovikaapisto on Topi-Kalusteelta ja se kätkee sisäänsä uskomattoman määrän leluja ja muuta tavaraa. Pojan viihdekeskuksena muutamine pelikonsoleineen ja dvd-laitteineen on Ikean Lack-sarjan tv-taso. Musta Fatboy on junior-kokoa. Ikkunalla roikkuu Stockmannilta ostettu "Smile like a crocodile"- lelupussi.

18. syyskuuta 2009

Vierashuone odottaa vielä kalusteita

Vierashuoneessamme ei ole muita kalusteita vielä kuin tämä Iskusta hankittu levitettävä sänkysohva. Ostin sen vanhaan kotiimme aikana, jolloin romanttinen sisustaja minussa oli voitolla. Nyt en kyseisentyyppistä varavuodetta ehkä ostaisi, vaikka siinä onkin todella hyvä nukkua! Vierashuoneen jokapäiväisen asukkaan, Nallen, sain joulupukilta muutama vuosi sitten. Poikani muistaa minua aina muistuttaa Nallen olemassaolosta ja siitä, että Nallea tulee halattua tarpeeksi usein. Valkoiset tyynynpäälliset olen ostanut Stockmannilta ja vaaleanruskeat Ikeasta. Vaaleanpunaraitaiset tyynynpäälliset olen itse ommellut Ikean kankaasta.

Jotta vierailla ei olisi puutetta iltalukemisesta, säilytän uusimmat ko. vuoden sisustuslehdet korissa sängyn vieressä. Kaikki ne muut vanhemmat sisustuslehdet, joita en raaski heittää pois, ovat yläkerran romuvarastossa pojan korkuisessa pinossa.


16. syyskuuta 2009

Kuvia keittiöstämme

Yllä näkyy uusi Bo Conseptin Occa-ruokapöytä ja Pedro-tuolit. Tuoleissa on irrotettava nahkaverhous. Mietimme pitkään saarekkeessa näkyvään arkiruokapöytäämme tuoleja ja kun emme keksineet muuta, niin tavalliset jakkarat saivat nyt kelvata.


Kodinonnet ja ruukut hankin Plantagenista kesällä. Kynttilähurrikaani on aikoinaan ostettu Stockmannilta. Valkoiset kynttilät ovat intohimoni ja niitä löytyykin sitten melkeinpä joka huoneesta. Serviettikorin ostin Hannasin myymälästä sisustusshoppailureissulta, jonka tein hyvän ystäväni kanssa ajellen autolla ympäri Suomea.

Tässä "hämyisessä" kuvassa on vanhimpia ostamiani sisustustavaroita yli kymmenen vuoden takaa. Muistan, että näistä esineistä lähti liikkeelle ihastukseni takorautaisiin ja valkopuisiin sisustusesineisiin. Kello on Hannasilta ja kynttilänjalka Stockmannilta. Minulla on aina jossakin hyllyn kulmalla pistokkaita kasveista juurtumassa. Joskus ne saattavat olla siinä vain "sisustuksellisuuden" vuoksi, joskus ne ovat menossa lahjaksi ystävilleni.

Tämän kuvan valkoiset Pentikin maustetaulut ostin itselleni joululahjaksi samoihin aikoihin kuin ylemmän kuvan ensimmäiset sisustusostokseni. Kaapiston välitilassa roikkuvat Iittalan Aurora-punaviinilasit sain ystäviltäni valmistujaislahjaksi vuosituhannen vaihteessa. Niistä on maisteltu monet hyvät punaviinit!

Naulakosta roikkuvat "rautalankahässäkät" (kuten mieheni niitä kutsuu) ovat ostosreissulta, jonka tein heti uudelle kotipaikkakunnalle muutettuamme. Ne hässäkät odottavat nyt pikkuista tavaraa täytteeksi. Talouspaperitelineen ostin aikoinaan White House -sisustusliikkeestä. Vesihyasinttitabletit ovat Pentikiltä samoin kuin keittiöpyyhe. Mariskoolit ovat joulupukilta. Toisen niistä vaihdoin huurrevalkoiseksi, koska tummanvihreä ja minä emme sovi yhteen....