Näytetään tekstit, joissa on tunniste White House. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste White House. Näytä kaikki tekstit

17. syyskuuta 2009

Kuvia aulasta ja eteisestä


Tässä kuvassa näkyy valkoreunainen peili, jonka hankin White Housesta kesälomamatkallamme. Lipasto löysi uuden paikan alakerran aulasta. Se on hankittu aikanaan Askosta entiseen kotiimme makuuhuoneen tv-tasoksi.

Tähän kuvaan eteisestä yritin mahduttaa kaiken sisustuskrääsän, mitä huoneessa on. Tapetti on samaa Raschin tapettia, mitä pukeutumishuoneessamme on. Puukehyksinen peili on löytö kalusteliikkeestä, johon vahingossa eksyin. Hyllyllä olevan valkoisen korin olen ottanut mukaan lapsuudenkodistani, kun muutimme ensimmäiseen omaan kotiimme. Kuivakukkakimppu on osa häälahjaa, jonka sain ystäviltämme. Liukuovikaapisto hankittiin Topi-Keittiöiltä varta vasten tähän eteiseen. Kranssin hankin shoppailureissulta Witikkalan Kartanosta. Lähdin silloin taas kerran kiertelemään autolla Suomea ja tutustumaan minulle uusiin sisustusliikkeisiin. Tällä kertaa reissulla oli mukana äitini. Oli muuten erinomaisia pullia tarjolla Kartanon kahvilassa!

16. syyskuuta 2009

Kuvia keittiöstämme

Yllä näkyy uusi Bo Conseptin Occa-ruokapöytä ja Pedro-tuolit. Tuoleissa on irrotettava nahkaverhous. Mietimme pitkään saarekkeessa näkyvään arkiruokapöytäämme tuoleja ja kun emme keksineet muuta, niin tavalliset jakkarat saivat nyt kelvata.


Kodinonnet ja ruukut hankin Plantagenista kesällä. Kynttilähurrikaani on aikoinaan ostettu Stockmannilta. Valkoiset kynttilät ovat intohimoni ja niitä löytyykin sitten melkeinpä joka huoneesta. Serviettikorin ostin Hannasin myymälästä sisustusshoppailureissulta, jonka tein hyvän ystäväni kanssa ajellen autolla ympäri Suomea.

Tässä "hämyisessä" kuvassa on vanhimpia ostamiani sisustustavaroita yli kymmenen vuoden takaa. Muistan, että näistä esineistä lähti liikkeelle ihastukseni takorautaisiin ja valkopuisiin sisustusesineisiin. Kello on Hannasilta ja kynttilänjalka Stockmannilta. Minulla on aina jossakin hyllyn kulmalla pistokkaita kasveista juurtumassa. Joskus ne saattavat olla siinä vain "sisustuksellisuuden" vuoksi, joskus ne ovat menossa lahjaksi ystävilleni.

Tämän kuvan valkoiset Pentikin maustetaulut ostin itselleni joululahjaksi samoihin aikoihin kuin ylemmän kuvan ensimmäiset sisustusostokseni. Kaapiston välitilassa roikkuvat Iittalan Aurora-punaviinilasit sain ystäviltäni valmistujaislahjaksi vuosituhannen vaihteessa. Niistä on maisteltu monet hyvät punaviinit!

Naulakosta roikkuvat "rautalankahässäkät" (kuten mieheni niitä kutsuu) ovat ostosreissulta, jonka tein heti uudelle kotipaikkakunnalle muutettuamme. Ne hässäkät odottavat nyt pikkuista tavaraa täytteeksi. Talouspaperitelineen ostin aikoinaan White House -sisustusliikkeestä. Vesihyasinttitabletit ovat Pentikiltä samoin kuin keittiöpyyhe. Mariskoolit ovat joulupukilta. Toisen niistä vaihdoin huurrevalkoiseksi, koska tummanvihreä ja minä emme sovi yhteen....