Näytetään tekstit, joissa on tunniste Topi-Kaluste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Topi-Kaluste. Näytä kaikki tekstit

17. elokuuta 2012

Vihdoinkin

Kun ostimme talomme kolme vuotta sitten, inhosin yhtä juttua yli kaiken. Tämä oli makuuhuoneemme vaatehuoneen haitariovi. Päätin silloin, että siitä tulee hankkiutua eroon mahdollisimman pian. No nyt kolme vuotta myöhemmin tämä tapahtui. Soittelin Topi-Keittiöille tutulle kalustemiehellemme ja sen jälkeen odotinkin kuin kuuta nousevaa uutta liukuovea. Alla on kuva nyt tästä uudesta liukuovestamme. Vielä kun saan makuuhuoneen verhot kuntoon (ideanpoikanen on kypsymässä päässäni), niin Voila!


Yöpöydällä taulu odottamassa ripustusta sekä iltalukemista. Moni luulee, että mieheni lukee näitä jännärikirjoja, joita meillä lojuu siellä täällä. Mutta ei, minä olen se Tom Clancy-, Robert Ludlum- ym. fani.

Joskus näkee mielessä jonkun esineen minkälaisen haluaa hankkia. Ei tiedä tarkalleen minkälainen se on, mutta joku kuva on siitä kuitenkin hahmottunut päässä. Olen halunnut ostaa olohuoneen pöydällemme jonkinlaisen ruukun/maljakon, joka on joko pinkki tai pinkkivaaleanvihreäharmaa ja tyyliltään se olisi hieman itämaalaistyylinen. Vihdoinkin tämä esine tuli minua vastaan! Se ei ole kuitenkaan nyt kauhean itämainen, mutta tiesin sen nähdessäni, että tässä se nyt on. Joten tässä alla olevassa kuvassa se nyt on. :) Maljakon valmistaja on Broste.




25. tammikuuta 2010

Mikähän on pojan suosikki??

Lähtiessämme suunnittelemaan pojan huoneen sisustusta, meillä oli tiedossa vain, että haluamme seinälle ison valokuvatapetin ja että huoneesta tehtäisiin isomman pojan huone. Kun kysyimme pojaltamme minkä kuvan hän haluaisi seinälleen, tuli vastaus kuin tykin suusta, että tietenkin Star Wars -kuvan! Etsimme pitkään netistä sopivaa kuvaa mutta kun sitä ei löytynyt valmiina mieheni "rakensi" oman kuvan yhdistelemälle eri kuvia.
Sänky on 20 vuotta vanha Muuramen sänky, jossa on itse ommeltu päiväpeitto. Yöpöytä on Ikean Lack-sarjaa.
Tässä seinäkuva hieman lähempää. Sängyllä on Linumin raidalliset tyynyt sekä viime ostosreissulta hankittu Riviera Maisonin jättitähtityyny (60x70cm). Pieni tyyny, jossa on vain yksi tähti, on löydös halpakaupasta. Ja viimeisenä vielä kultaakin kalliimpi uninalle.

Pöytä oli projekti sinällään. Valkoiset laatikosto-osat ovat 30 vuotta sitten vanhempieni hankkimia Muuramen kalusteita, jotka puuseppä nyt kunnosti (poisti vanhan maalin, hioi ja maalasi uudelleen). Tamminen kovapuutaso on Kodin Terrasta. Halusimme siitä ison, jotta poikamme lukuisat lego-alukset pääsisivät esille ja helposti leikittäväksi. Tason pituus on 202 cm. Tuolina on Stokken "syöttötuoli", joka nyt menee vielä vuosia työtuolina. Verhon olen ommellut Linumin kankaasta. Seinällä roikkuva tähtinaulakko pyykkipoikanipsuilla on ensimmäiseltä sisustusostosreissulta uudelta kotipaikkakunnalta. Siinä on vaihtuva näyttely Star Wars -piirrustuksia. Ovesta pääsee parvekkeelle, josta on se talomme ainut järvinäköala. Oikealla näkyvä kirjahylly (Iskun Multiplan) on vanha olohuoneen hyllymme opiskelija-ajoilta.


Liukuovikaapisto on Topi-Kalusteelta ja se kätkee sisäänsä uskomattoman määrän leluja ja muuta tavaraa. Pojan viihdekeskuksena muutamine pelikonsoleineen ja dvd-laitteineen on Ikean Lack-sarjan tv-taso. Musta Fatboy on junior-kokoa. Ikkunalla roikkuu Stockmannilta ostettu "Smile like a crocodile"- lelupussi.