29. syyskuuta 2012

Oman yrityksen perustaminen

Olen miettinyt jo useamman vuoden ajan oman yrityksen perustamista. Ajatus lähti aikanaan 2000-luvun alussa siitä, kun en löytänyt pojalleni kauniita vaatteita. Tytöille oli kyllä ihania ja värikkäitä vaatteita, mutta pojille ei. Ostelin satunnaisesti ulkomaan matkoilta pikkumiehelle vaatteita ja mietin, että samallahan niitä voisi tuoda matkalaukullisen tai pari. Ajatus yrityksestä unohtui välillä, kun vaihdoin työpaikkaa ja etsin ammatillista minääni. Seuraavaksi muistin asian, kun ostimme toisen kotimme ja aloin harrastaa sisustamista toden teolla. Tein jo pienimuotoista selvitystyötä tietyistä sisustus- ja lastenvaatemerkeistä, mietin yritysmuotoa ja hioin liikeideaani. Tästä on aikaa nyt neljä vuotta ja edelleen vähintään parin kuukauden välein mietin asiaa. Nykyään ajatus pulpahtaa mieleeni yhä useammin ja teen jo suunnitelmia mielessäni. Nyt minun pitäisi löytää aikaa istua alas ja kirjoittaa kaikki päässäni leijuvat ajatukset paperille. Liikeideani on muuttunut ajan kuluessa, täydentynyt ja monipuolistunut. Se kaipaa vielä aika lailla miettimistä ja sen punaisen langan hahmottamista, tarkempia rahoituslaskelmia, muita suunnitelmia ja tottakai uskallusta hypätä tuntemattomaan. En haluaisi jäädä "isona" harmittelemaan mitään asiaa, joka on oman saamattomuuteni tai uskalluksen puutteen takia jäänyt toteuttamatta.

22. syyskuuta 2012

Wabi sabi

Luin netistä uudesta sisustusfilosofiasta nimeltä Wabi sabi. Alkuun, vasta otsikon luettuani, ensiajatukseni oli, että mitä ihmeen hömppää nyt on taas keksitty. Mutta jutun luettuani huomasin, että tämähän kuulostaa hyvältä ja itse asiassa minähän olen noudattanut tätä jo joiltakin osin. 

Wabi sabi ei ole pelkkä sisustusfilosofia, vaan se voi olla myös elämäntapa. Wabi sabin ydin on estetiikka ilman turhuuksia. Tämäkin filosofia on syntyjään itämainen ja sen noudattaja luo kotiinsa rauhallisen ympäristön, joka on sekä mukava että viimeistelemätön. Tavoitteena on ympäröidä itsensä merkityksellisillä esineillä ja poistaa kaikki turha ja tarpeeton. Koti täytetään mm. hieman kulahtaneilla ja kauhtuneilla huonekaluilla, joissa saa näkyä ajan patina, kolhut ja eletty elämä. Koti on oma, rakas pesä, joka kertoo millaisia me olemme, mistä me pidämme.

Wabi sabin ajatuksia on poistaa kaikki turha pois kodista: harkitse omistamiesi esineiden tarpeellisuutta ja käytännöllisyyttä, vähemmän on enemmän. Tuo luonto kotiisi: käytä luonnonmateriaaleja, oksia ja kiviä sisustuksessa. Värit ovat luonnonvärejä: valkoinen, ruskea, musta, harmaa, sininen jne. eli harmonisia ja rauhoittavia värejä. Tiukkojen sääntöjen unohtaminen: löydä kauneutta epätäydellisistä asioista ja epäsymmetrisyydestä, virheet ovat ainutlaatuisia. Vanhat esineet säilyvät mukana elämässä, koska niistä pidetään huolta. Siisteys kielii kunnioituksesta. Anna ajalle aikaa: arvosta käytön ja kulumisen tuomaa lisäarvoa. Halkeamat ja naarmut kertovat ajan aiheuttamasta kulumisesta, rakkaan esineen käytöstä. Aika on armollinen esineille, mutta ei ihmisille. Suosi tuotteita, joissa näkyy ihmisen käden jälki. Ne ovat ihmisen tekemiä, ei massatuotteita.

Luksusta Lexingtonilta


Ohessa kuvia Lexingtonin uutuustuotteista, joita saa mm. Stockmannilta. Kyllä kelpaisi minullekin tällainen arjen luksus.

Kauniita pakkauslaatikoita

Kauniiden pakkauslaatikoiden käyttäminen sisustuselementtinä on halpaa ja ekologista. Nämä kuvassa näkyvät laatikot keksin laittaa yläkerran kylpyhuoneen kaapin päälle. Vaaleanpunainen pakkauslaatikko on lempihajuvedestäni (Burberry Brit Sheer), jolla tuoksutan itseni arkisin. Valkoinen laatikko on äidin tuomasta tuliaisesta (posliinikissa pojalleni) Pietarin keisarillisesta posliinitehtaasta.

16. syyskuuta 2012

Omppuloita, kynttilöitä ja Habitare-tuliaisia

Syksyn satoa. Ei kylläkään omista puista. Ehkä ensi vuonna saisimme nauttia omenapuistamme muutenkin kuin ihania kukkia katsellen.
 



Vauvanvaaleanpunainen tulilatva sai seurakseen samanvärisen kynttilän.


Musta kynttilä on ensimmäinen ikinä ostamani mustanvärinen kynttilä. Ostin sen mätsäämään olohuoneen lattialla seisovaan mustaan ja isoon lasipulloon sekä mustaan lehtikoriin. Hiukan kuvan ottamisen jälkeen sai orkidea kyytiä, kun pikkukisumme iski hampaansa yhteen orkidean lehdistä. Ja sitten saikin kisu kyytiä...

Ikean maljakko sai uuden elämän kynttilähurrigaanina. Kävin hakemassa hiekat pihaltamme. Kynttilä on muuten kohta kahdeksan vuotta vanha. Saimme sen tuliaisiksi rakkailta ystäviltämme edelliseen kotiimme. Sitä en kyllä muista mitä muuta tuliaispaketissa oli mukana.

Tämä hassu, pieni maljakko on Habitare-tuliaiseni itselleni. Kävin eilen ystäväni kanssa messuilla kurkkimassa sisustuksen uusia tuulia. Minulla oli suunnitelmissa ottaa kuvia messuilta tänne blogiini, mutta kännykästäni oli akku loppumassa ja jouduin säästelemään sitä. No mutta loppujen lopuksi messuilla ei edes ollut niin paljon kuvattavaa. Hieman oli vaisut messut minusta.

Huomaan nyt kuvia katsoessani, että meillä on tosiaan paljon orkideoja, koska melkeinpä joka kuvassa näkyy vilaus jostakin orkideastani. Mutta niitähän ei ole ikinä liikaa! Juuri suunnittelin itse asiassa sellaista orkidearivistöä keittiön ikkunalle. Näin messuilla ison, sivusuunnasta leveän kukkaruukun, johon oli istutettu monta orkideaa vierekkäin.

Kurvasimme messuilta tullessamme Country White -sisustusliikkeen kautta ystäväni luokse. Löysin liikkeestä Linumin kankaan, joka sopii kuin nakutettu poikani uudeksi verhokankaaksi. Olen etsiskellyt mieleistä kangasta kesän alkupuolelta lähtien, kun huomasin poikani nykyisen verhon haalistuneen sitä pesuun laittaessani. Tässä kankaassa minua viehätti "jättileveä" vaaleansininen ja harmaa raidoitus.

10. syyskuuta 2012

Maanantain bongauksia

Kristallikruunu vai liesituuletin? Ei kun kristallikruunuliesituuletin. Upea on!

Star-liesituuletin



Hmm... Onkohan tämä hyvä idea vai ei? No ehkä kissaperheessä tällainen voisi toimia...

Bosske Sky Planter

8. syyskuuta 2012

Näille löytyisi heti paikka kodistamme

Antiikkitarjotin keittiöön -Tine K Home
Vaasi eteisen pöydälle, takan reunalle tai tv-huoneen lipaston päälle -Tine K Home
Säilytyslaatikoita pukeutumishuoneen tikashyllylle - Tine K Home

Kori takkapuille tai kissojen leluille olohuoneeseen, rumpukapuloille ym. tarvikkeille vieras-/rumpuhuoneeseen, pyyhkeille kylpyhuoneeseen, torkkupeitolle ja lisätyynyille makuuhuoneeseen - Tine K Home

Joulupuu takan reunalle, keittiön sivupöydälle, pojan huoneeseen, lasitetulle terassille - Tine K Home

Lamppu pojan huoneeseen tai vieras-/rumpuhuoneeseen - Tine K Home

Lamppu työhuoneeseen- Tine K Home



Outoja makuyhdistelmiä ja lempiluettavaa

Tämä ilta on ollut naposteluilta. Aloitin illan leipomalla porkkanapiirakan pojan toivomuksesta. Nam! Hotkimme heti suuren osan piirakasta. Sitten alkoi tehdä suolaista mieli ja maistelin kasan paistettuja muikkuja. Lopuksi kruunasin illan kourallisella turkin pippureita. Nyt suuhun on jäänyt mitä oudoin maku ja massu on ihan täynnä. Niin ja naposteluni olen tehnyt samalla, kun olen selaillut olohuoneen pöydälle kasaantuneita lehtiä. Hauska sattuma sinällään, että lehdissä (Glorian koti ja Kotivinkki) esiteltiin lempivaatemerkkini ja -sisustusmerkkini suunnittelijoiden/omistajien koteja. Esitellyt kodit olivat Filippa K:n Filippa Knutssonin koti ja toinen Tine K:n Homen Tine Kjeldsenin koti. Taidankin mennä seuraavaksi katselemaan, mitä uutta ko. merkkien nettisivuilta löytyy.

Lahjaksi taulu

Sain lahjaksi lahjakortin paikalliseen taidelainaamoon. Lahjakortti oikeutti minut valitsemaan yhden mieleiseni teoksen taidelainaamon valtavasta valikoimasta. Kävin muutamaan otteeseen taidelainaamossa tutustumassa taiteilijoihin ja heidän töihinsä, kunnes löysin minua miellyttävän taulun. Taulu on nimeltään Memento ja se on Päivi Hintsasen tekemä (Olipa kerran -sarja). Minua viehätti taulussa sen salaperäisyys, utuinen tunnelma ja sadunomaisuus. Näen taulussa mahdollisuuksien oven. Ovi viestii minulle, että aina on elämässä tarjolla uusia mahdollisuuksia ja uusia polkuja, joita kulkea. Täytyy uskaltaa tarttua eteen tuleviin haasteisiin ja uusiin asioihin. Jos et tee näin, et voi toteuttaa unelmiasi tai saavuttaa tavoitteitasi. Oven vieressä oleva hento oksa haaleanvärisine kukkineen kuvaa minusta juuri sitä unelmaa, josta haaveilet, tai sitä tavoitetta, jonka olet itsellesi asettanut. Se saattaa olla alkuun vain haalea ajatus tai epäselvä idea, mutta se vahvistuu ja hahmottuu ajan myötä, kun otat askelia unelmasi/tavoitteesi suuntaan. Uskallat avata uusia ovia elämässäsi.