Houkuttaako mattojen pesu tänä kesänä? Jos ei houkuta, niin hanki uudet matot! Kaupassa muutama kappale Tine K:n suosittuja puuvillamattoja. Tummanharmaa/vaaleanharmaaraidallisten mattojen pituus jopa 4 metriä! Koko siis 80cm x 400cm. Yksiväristen tummanharmaiden mattojen koko 140cm x 200cm.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tine K Home puuvillamatto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tine K Home puuvillamatto. Näytä kaikki tekstit
29. toukokuuta 2013
26. huhtikuuta 2013
Otoksia viime viikonlopulta
Kun kaupaltani jää aikaa, yritän ehtiä puuhailemaan lempipuuhaani, joka on yllätysyllätys sisustaminen. Kuljeskelin viime viikonloppuna ympäri kotia ja havannoin ja ideoin kaikenlaista. Olemme nyt asuneet kohta neljä vuotta tässä kodissamme ja nyt näyttää siltä, että uutta maalia voisi sipaista sinne tänne, joihinkin huoneisiin voisin vihdoinkin (!) laittaa verhot ja jotakin isompaakin voisi tehdä. Keittiön lattian voisi laatoittaa uudestaan, olohuoneen parketin hioa ja ehkäpä sävyttää vaaleammaksi ja kaakeloida muutaman kosteantilan seinän uudestaan. Mieheni haaveilee myös portaiden modernisoimisesta eli uusista lasikaiteista ja erilaisista askelmista. Mutta kaikki aikanaan... Se, mitä olen viime aikana sisustanut, näkyy tämän jutun kuvista. Paitsi yllä oleva kuva, jossa ei näy mitään uutta. Nappasin sen vain, koska tv-huoneen sävyt ja valo näyttivät niin kauniilta sunnuntaipäivän auringossa.
Mieheni ollessa työmatkalla, päätin tuunata tässä yksi päivä hänen vessaansa. Itse asiassa onkohan blogissani vielä ollut yhtään kuvaa tästä pikkuvessastamme?? No, alla näette miksi se on mieheni vessa. Voisiko sana maskuliininen kuvata sitä parhaiten?
Kävin shoppaamassa lähimmässä sisustuskaupassa ja haalin sieltä ostoskoriini mm. Tine K Homen mustat säilytysrasiat. Asettelin alahyllylle myös varapyyhkeitä odottamaan. Nämä mustat pyyhkeet ovat aikanaan ostettu Ikeasta. Musta saippupullo on Kodin Ykkösestä.
Samaisella shoppailureissulla toin toimistolta/kaupalta vessaan Tine K Homen tummanharmaan pikkumaton. Yllä olevassa kuvassa näkyy alareunassa pilkahdus suihkukaapista.
Ripustelin vielä lisää Ikean mustia pyyhkeitä vessaan. Nyt on kaikki yhdenmukaista!
Pukeutumishuoneeseen olen hankkinut Tine K Homen harmaan pellavatyynyn. Sen seuraksi laitoin vanhat harmaavalkoraidalliset tyynyt, jotka olen ostanut aikanaan Hemtexistä. Ja ikivanhat valkoiset Stockmannin tyynyt ovatkin sohvan vakityynyjä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


