Houkuttaako mattojen pesu tänä kesänä? Jos ei houkuta, niin hanki uudet matot! Kaupassa muutama kappale Tine K:n suosittuja puuvillamattoja. Tummanharmaa/vaaleanharmaaraidallisten mattojen pituus jopa 4 metriä! Koko siis 80cm x 400cm. Yksiväristen tummanharmaiden mattojen koko 140cm x 200cm.
29. toukokuuta 2013
24. toukokuuta 2013
Särkynyt sydän
Viime kesänä ihastelin aniliininpunaisia kesäkukkia, mm. särkynyttä sydäntä kukkapenkissäni, ja päätin silloin, että seuraavana kesänä hankin sen värisiä kesäkukkia ruukkuihini. Minulla on ollut pitkät perinteet vauvanvaaleanpunaisten kesäkukkien suhteen, joten nyt oli aika uudistaa värivalikoima vaaleanpunaisista aniliininpunaisiin. ;) No, on minulla ollut muutama valkoinenkin kukka, jotta en olisi ihan "täyspinkki". Pelargoniat ovat olleet vakikukkalajikkeeni jo pitkään, koska ne kestävät hyvin kuivuutta ja auringonpaistetta. Niitä hankin pääsääntöisesti nytkin ruukkuihin terasseille ja parvekkeelle.
Seuraavaksi esittelen ylpeänä aikaansaannoksiani orkideankasvattajana. Olen muutaman kerran aikaisemmin onnistunut saamaan orkidean kukkimaan uudelleen yhdellä tai kahdella nupulla. Pari viikkoa takaperin olin lentää pyllylleni astellessani kodinhoitohuoneeseen, jossa orkidea"rankakokoelmani" on ollut kasvatuksessa. Kahteen orkideaan oli tullut isoja nuppuja ja toiseen jopa yksi lehti puski keskeltä vartta. Olin yhtä hymyä!
22. toukokuuta 2013
Nämä rasiat herättävät varmasti huomiota
Zenzan käsintehtyjä jewelry boxeja voisi kuvailla adjektiivein itämainen, eksoottinen, erikoinen ja jännittävä. Minulle tulee näistä mieleen muutamat matkani Lähi-Itään. Tunnelma siellä, ihmiset, tuoksut, kieli, äänet, arkkitehtuuri, pitkät divaanisohvat täynnä erilaisia tyynyjä, lyhdyt, pienet tarjotinpöydät sohvien ympärillä, vesipiiput, suitsukkeet, hiekka-aavikko, hunnutetut naiset, henna-tatuoinnit, moskeijan kutsuhuudot jne. Tämä kaikki on minusta kiehtovaa ja omanlaistansa, mitä ei muualla maailmassa ole. Kun näin nämä koru-/lahjarasiat Zenzalla aikanaan, päätin heti hankkia näitä. Nämä ovat minusta hyvällä tavalla outoja ja tiedän kyllä, että kaikkia nämä eivät miellytä. Ovat aika kaukana modernista, selkeästä skandinaavisesta tyylistä, jota itsekin pääsääntöisesti kannatan. Mutta nämä tuovat sitä jotain kotiin...
Mitä kuuluu?
Huhhuh mikä kiirus on taas ollut! Uutta tavaraa on tullut kauppaan ja niiden myyntiin saattaminen on vienyt paljon aikaa kuvauksineen ja tuoteteksteineen. Uusia tuotteita pitäisi löytää myyntiin, jotta valikoimasta tulisi vielä kattavampi ja monipuolisempi. Mainokset sisustuslehtiin pitäisi tehdä. Blogia, Facebookia ja verkkokauppaa pitäisi päivittää. Niin ja tietenkin paketoida tilauksia kaiken aikaa! Ja kun aurinko paistaa, niin rakas harrastukseni ja maailman paras rentoutumiskeino golf houkuttaa. Pitäisi käydä harjoittelemassa lyöntejä rangella ennen kuin uskaltaudun taas kentälle pelaamaan. Kotipihalla kesän ensimmäiset rikkaruohot kurkistelevat kukkapenkeistä ja lällättävät minulle ohi kulkiessani. Tiedossa on kevätjuhlaa ja juhlaa muuten vain. Kotitöitä pitäisi tehdä. Lapsen harrastuksiin kuskaamiset vie aikaa. Ja pitikin vielä alkaa seuraamaan Netflixistä sarjaa nimeltä House of Cards. Sitä sitten tuijotellaan vielä iltamyöhään... Niin ja yksi olennainen asia vielä täyttää aikaani: "ekonomistinen" päivätyöni, jonka parissa puuhastelen kahdeksasta neljään joka arkipäivä ja joka vie osan ajatuksistani säännöllisesti täysin erilaiseen maailmaan. Että sellaista kuuluu tällä kertaa. Kesälomaa kovasti odotellaan ja syksyn ja talven matkoja Tyynenmeren molemmilla reunoilla oleviin maihin itään ja länteen. :)
Aurinkoa, päivänpaistetta ja samppanjan kuplia kesäänne toivotellen Ottiilia
19. toukokuuta 2013
2 kuukautta vanha - taas ylläriä tilaajille!
Kauppani on 2 kuukautta vanha! Olen oppinut todella paljon uusia asioita tänä kahden kuukauden aikana, kun kauppani on ollut avoinna: yritystoiminnasta, markkinoinnista, liikesuhteiden hoitamisesta, kansainvälisestä kaupasta, .... ja jopa taloudesta, johon minulla on korkein mahdollinen koulutus.
Juhlin siis tänään taas ja kiitän kaikkia ihania asiakkaita: teitä on ollut erittäin mukavaa palvella! :)
Juhlan kunniaksi VAIN TÄNÄÄN 19.5.2013 kaikki tilaajat saavat yllärin tilauspakettinsa mukaan!
Terveisin VeeraK
P.S. Tässä alla vielä muutama kuva "kaupastani". Kauppani seinällä on kunniapaikalla taulu, joka kuvaa yritykseni alkutaipaletta ideasta toteutukseen.
17. toukokuuta 2013
Uutukaisia ihanuuksia kaupassani!
Klikkaa oheisen linkin kautta katsomaan ihanat uutuudet kaupastani. Yksi uutuuksista on kuvassa näkyvä Zenzan jättilyhty.
http://www.veerak.fi/products_new.php
15. toukokuuta 2013
Uusi tuotemerkki ja tuoteryhmä kauppaani
Valikoima kaupassani täydentyi uudella valmistajalla By Pia's design ja sen aivan ihanilla yksinkertaisen kauniilla pellavatunikoilla. Tietenkin ensimmäisenä pähkäilin minkä sävyisen näistä ottaisin itselleni... Täytyyhän kauppiaalla olla omakohtaista kokemusta tuotteista! ;) Tässä muutama kuva tunikoista ja lisää löytyy osoitteesta www.veerak.fi.
11. toukokuuta 2013
Photoshoot day!
Tänään valokuvataan tuotteita. Jee! Jotenkin olen tykästynyt kuvaamiseen nyt, kun hankin itselleni kunnon kameran. Vaikka kamerassa on ziljardi ominaisuutta, joita en edes osaa käyttää, niin muutamalla perusjutulla saa kohtuullisia kuvia. Niin, siis minun mielestäni... Tuotoksiani on nähtävillä tänään kaupassani.
10. toukokuuta 2013
Huivimaniaa
Voiko huiveja olla koskaan liikaa? Ei. Ei voi. Tämän takia toivon saavani pian kauppaani myyntiin paljon, paljon ihania huiveja. Ja ne värit! Ihania pastellisävyjä ja maanläheisiä perusvärejä joka vuoden aikaan ja joka hetkeen. Ja jotta ne olisivat minun näköisiäni, niin suuressa osassa niistä toistuu eräs kuvio... Mutta tästä lisää myöhemmin. :)
8. toukokuuta 2013
Tänään oli kameran tyhjennyspäivä
Olen tänään viettänyt sairaspäivää ja kun en oikein ole muuta jaksanut tehdä, niin siirsin kamerasta kuvia koneelleni. Tässä muutamia niistä.
Keittiön kulmatasolla on uutta käyttöä odottamassa kauniita lasipulloja. Pullot ovat limonadista nimeltä Lorina. On muuten tosi hyvä janojuoma! Tasolla on lisäksi kesää ja kärpäsiä odottamassa suojakupu syötävien suojaamiseksi. Ikean peltiruukussa on "risuni", joka sinnittelee hengissä kuukaudesta toiseen. Ja löytyypä tasolta vielä Steltonin kankainen tarjoilu-/leipäpussukka, johon olen tällä kertaa laittanut keittiöpyyhkeitäni.
Basilika luomassa ihanaa tuoksua keittiööni.
Eihän tätä marseille-saippuaa raaski käyttää, koska se on niin nätti!
Toinen saippua on pikkujoululahja ystävältäni. Vietimme pikkujouluja
viime lauantaina! :)
Pojan huoneesta löytyy mikäs muukaan kuin harlekiinikuvioinen laatikko. Laatikossa on koottavan lentokoneen osia. Kokoaminen on vielä hieman kesken, koska lämpimät ilmat ja pihalla oleva trampoliini houkuttavat nyt enemmän.
Kuulemma laatikko näyttää paremmalta, kun sen päälle laittaa tämän puisen lohikäärmeen. :)
Linumin kankaasta tekemäni verhokappa pojan huoneen ikkunassa.
Pienestä rumpalistamme on tullut jo aika taitava!
Eipä muuta tällä kertaa kuin oikein mukavaa ja aurinkoista helatorstaita! Nauttikaa vapaapäivästä ja lämpimästä ilmasta ulkona.
Aina voi räpsäistä muutaman kuvan
Tilausten pakkaaminen on yksi mielipuuhistani. Yritän aina piristää pakettejani jotenkin lisäämällä vaikka ympärille leveää lahjapaperinauhaa ja sujauttamalla mukaan kortin. Säilytyslaatikossa on kaikkea pientä kivaa tavaraa, jota tarvitsen toimistossani.
Jos ette vielä tiedä mikä on lempivärini, niin tästä alla olevasta kuvasta saatte hieman vinkkiä. Uusin hurahdukseni on lisäksi harlekiinikuvio! Kuvasta näkyy myös, että vielä on ihanaisia säilytyslaatikoita jäljellä kaupassani, vaikka olenkin niitä saanut hymyssä suin pakata.
5. toukokuuta 2013
Taas uutuuksia kaupassani
Ilokseni voin kertoa, että kauppaani on saapunut myyntiin Tine K Homen korikasseja ja harlekiinikuvioisia säilytyslaatikoita. Näitä on kyselty paljon, joten nyt niitä saa! Käy äkkiä "hakemassa" omasi osoitteesta www.veerak.fi.
Verkkokaupassa hullutellaan - postimaksut 0€!
Haluan tarjota asiakkailleni aina jotain kivaa, vähän pientä yllätystä silloin tällöin ja tietenkin tuotteita, jotka ovat vertaansa vailla! Tällä kertaa hulluttelen postimaksujen kanssa. Heinäkuun 2013 loppuun asti voitte siis shoppailla kaupastani ilman postikuluja! Tilaat sitten pienen muffinssivuokasetin tai ison kynttilälyhdyn postimaksut ovat 0€. Toimitan tilaukset koosta riippuen joko kirjelähetyksenä tai noudettavaksi Postin toimipisteistä.
Nähdään kaupassani! www.veerak.fi
1. toukokuuta 2013
Terassia kaunistamaan
Terassilla Zenzan lyhty, Malin Westbergin jättitarjotin, Tine K Homen isot mukit ja taustalla pellavatyynyt. Ja tietenkin meidän omat uudet polyrottinkisohvakalusteet, jotka vihdoinkin sain hankittua! Kalusteissa on mustat polyrottinkiosat ja tummanharmaat/mustat pehmusteet.
Zenzan, Malin Westbergin ja Tine K Homen tuotteet saat tietenkin hankittua kaupastani www.veerak.fi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)