Tänä vuonna joululahjat mahtuvat tähän Tine K:n koriin. Tai no tässä ovat vain alkupalat, jotka mahtuvat hyvin matkalaukkuun. Loput lahjat ostetaan paikan päältä sieltä jostakin merten takaa. Mukavaa joulun odotusta! Enää on vain muutama yö. :)
20. joulukuuta 2013
16. joulukuuta 2013
Kaupassani alkoi alennusmyynti!
Kiitän kaikkia teitä blogini lukijoita ja kauppani asiakkaita kuluneesta vuodesta ja toivotan teille OIKEIN IHANAA JOULUA JA ONNEA UUDELLE VUODELLE 2014!
15. joulukuuta 2013
Mutakakkuinen adventti
Kolmannen adventtisunnuntain iltana poikani teki meille jälkiruuaksi mutakakun. Ei kun mutteripannu porisemaan ja mutakakun syöntiin. Nam!
9. joulukuuta 2013
400. blogijuttu
Uusi satanen menee rikki nyt! 400. blogijuttuni on hienoa tehdä Zenzan tuikkulyhdyistä, joita saapui juuri kauppaani uusi satsi. Näitä on odotettu jo pari kuukautta mutta kuten zenzalaiset sanovat: "Good things come to those who are patient". Joten olkaapa hyvät, joulun yksi kauneimmista lahjoista on vain klikkauksen päässä: Zenza FILISKY-tuikku
8. joulukuuta 2013
7. joulukuuta 2013
Piparkakun napostelua
Itsenäisyyspäivän perinteenä on leipoa muutama pellillinen piparkakkuja. Leipurimestarina toimii meidän pikkumies. Tänä vuonna pipareita tehtiin vain kissa-, talo-, joulukuusi- ja tähtimuoteilla. Piparit ovat nyt naposteltavissa keittiön sivupöydällä puutarjottimelta, jonka päällä on lasinen kupu. Kupua koristaa toinen tähtikuusenkoristeemme. Se toinen roikkuu joulupuussamme ja sekös kissojamme kiinnostaa: pienet tassut yrittävät sitä aina vähän väliä käydä repimässä.
Puutarjotin on Pentikiltä, lasikupu Stockmannilta ja servietti Tine K:lta (servietti PAPERLOTUS).
6. joulukuuta 2013
Joulupuu
Joulupuun oksalle lennähti näin alkuun yksi koriste: puinen tähti hyvän joulun toivotuksineen. Joulupuu on Tine K:n kahvallisessa bambukorissa (BASMARKET) ja kori tänään hankitun joulukuusenmaton päällä. Huopainen matto on Plantagenista. Joulupuun vieressä Zenzan lyhty (PUMPKIN). Pienempi kissaneitimme Sissi pötköttelee takkatulen lämmössä. Pakkohan häntäkin oli kuvata... :)
Keittiön minituunausta
Keittiön lavuaarin takana on korotettu kulmapöytätaso, jota ei voi käyttää oikein mihinkään muuhun kuin "kipposäilytykseen". Kippona siellä on tällä kertaa Tine K:n kannellinen säilytysrasia (BOXSTORAGE Tea), joka on täynnä tuikkukynttilöitä. Vanhat Iittalan tuikkulasit, hyasintti Ikean peltisessä kukkaruukussa ja Malin Westbergin pirtsakat muffinssivuoat (PRICKAR) pääsivät ihanan haaleanvaaleanpunaisen säilytysrasian kaveriksi. Kaikki nämä esineet ovat Tine K:n tarjottimella (LOGOTRAY), joka on yksi Tine-suosikkini.
Sain eräänä päivänä inspiksen ja irrotin yhdestä keittiön alakaapista kaksi korihyllyä pois. Korihyllyjen puuosat olivat jo kulahtaneet ja siksi pistivät silmääni aina kun ohi kuljin. Nyt tyhjää hyllytilaa täyttää Tine K:n sisalkori (SMAKBASKET) ja vanhat Pentikin pöytätabletit. Tämän päiväisellä joulukukkaostosreissulla hankin myös joulupuun meille. Joulupuu on tänä vuonna minikokoinen ja ei niin perinteinen. Kunhan ennätän, kuvaan tänne blogiini myös joulupuuta enemmän. Nyt se olla töröttää vielä ilman suojaruukkua olohuoneen nurkassa.
Joulukukkia
Itsenäisyyspäivän kattaus
Kattauksessa Tine K Homen servietti (PAPERPIN Plum), palmunlehtipöytätabletti (PLACE Kit) ja satiininauhasta (CARDSAT S Phantom) ja samppanjapullon korkista tehty kattauskoriste. Lautanen Villeroy & Bochin Grey Pearl -sarjaa. Hopeiset ruokailuvälineet kimalteena kattauksessa.
2. joulukuuta 2013
Verkkokaupassa ilmainen toimitus ja paketointi
Verkkokaupassani on vuoden loppuun asti ilmainen toimitus yli 50 euron tilauksille. Lisäksi tarjoan paketointiapuja: voin kietaista ostoksesi sellofaaniin ja kiepauttaa ympärille vielä satiininauhaa. Ilmoita tässä tapauksessa tilausta tehdessä Kassalla viestikentässä, että haluat lahjapaketoinnin. Muistathan tehdä tilauksesi viimeistään ti 17.12.2013, että ehdit saada pakettisi kotiin ennen joulua!
Verkkokauppaani pääset tästä: http://www.veerak.fi/
P.S. Voit myös lähettää lahjan suoraan saajalle ilmoittamalla Kassalla tilauksen vastaanottajaksi eri henkilön.
1. joulukuuta 2013
1. adventti
Oikein kaunista 1. adventtia kaikille ja mukavaa joulukuun alkua! Tästä se joulun odotus viimeistään alkaa. :)
30. marraskuuta 2013
Makuuhuoneen nurkkaus
Tartuin taas kameraan ja räps, räps kohteeksi valikoitui makuuhuoneemme nurkkaus. Nurkkauksesta löytyy "senkkipenkki", jota pehmustaa Tine K:n muhkeat istuintyynyt. Tyynyjen päällä on hempeänvärinen viltti ja Tine K:n tarjotin, jolla on lempikukkani pikkuruisessa maljakossa. Nurkassa seisoo jalallinen kynttilähurrigaani. Tarjottimella houkutusta herättämässä sukelluskirja ja kirjan päällä mieheni silmälasit. Kun herra löytää lasinsa ja näkee tämän kirjan, seurauksena voi olla pienoinen matkakuume ja matkavarausinnostus, johon minä tietenkin alkuhangoittelun jälkeen suhtaudun positiivisesti...
Hämärtyvä ilta ja uudet parvekejouluvalot
Tervetuloa joulukuu! Nyt saa laittaa jo jouluvaloja, kun ollaan marras-joulukuun taitteessa. Tässä pojan parvekkeen uudet havuköynnösjouluvalot.
Lumisadetta sisälle
Kauniin talvisen lumisateisen päivän kunniaksi halusin tuoda meille kotiin sisälle myös hiukan lumihiutaleita. Nämä lumihiutaleet leijuvat ja huojuvat hiljalleen ilmavirran mukana olohuoneen sivuikkunalla luoden hentoa välkettä ympärilleen. Lumisade on saatu aikaiseksi kahdella Tine K:n koristenauhalla. Koristenauhan pituus on 5 metriä. Koristenauhaa on saatavilla kaupassani: http://www.veerak.fi/koristenauha-metal-dots-p-941.html
Ihanaa lauantaipäivän jatkoa teille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)