Iloista, onnekasta ja sisustusrikasta Uutta Vuotta 2011!
Ajattelin tulla pyörähtämään tänne blogiini, koska olen saanut viestejä ja kyselyitä, että koska palaan taas blogiani päivittämään. Sitä en tiedä, koska palaan tänne. Muussa elämässäni on nyt niin kiirettä. Monta sisustusideaa olen kyllä kotiimme jo keksinyt ja aion ne toteuttaa piakkoin. Jospa sitten laittaisin tänne taas niitä näytille. :)
25. joulukuuta 2010
5. kesäkuuta 2010
Blogini jää nyt tauolle
Kiitos kaikille Teille blogini lukijoille, jotka olette jaksaneet seurata kirjoitteluani! Johtuen monista erinäisistä syistä jätän blogini nyt uinumaan tänne bittiavaruuteen. Todennäköisesti innostun bloggaamisesta jossakin vaiheessa taas uudestaan, mutta nyt on aika suunnata tarmo ihan muualle.
Minuun voi olla edelleen yhteyksissä sähköpostin kautta ja autan mielelläni jatkossakin sisustusasioissa.
OIKEIN MUKAVAA, LÄMMINTÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ!
16. toukokuuta 2010
Ja taas valkoisia kukkia
Kävin kesän ensimmäisten helteiden kunniaksi ostamassa laatikollisen valkoisia pelargoneja. Ripottelin niitä ympäri pihapiiriä harmaisiin eri mallisiin ruukkuihin. Tämä kuvassa näkyvä harmaa parvekelaatikko on Plantagenista. Tämän kesän, kuten varmaankin parin viime vuoden kesän, suosikkipihakukkavärejäni ovat yllätys yllätys valkoinen ja vauvanvaaleanpunainen! Vielä, kun saisin niitä riippapelargoneja parvekkeelle, niin kesäkukkavarustus olisi valmiina.
Ylemmässä kuvassa on äitienpäivälahjaksi ystäviltäni saama Hortensia. Se on todella kaunis jokaisesta kukinnosta löytyvine vaaleanpunaisine täplineen.
Ylemmässä kuvassa on äitienpäivälahjaksi ystäviltäni saama Hortensia. Se on todella kaunis jokaisesta kukinnosta löytyvine vaaleanpunaisine täplineen.
Vihdoinkin sängyn päätyyn tyynyt!
Olen varmaankin pariin otteeseen pohtinut täällä blogissani makuuhuoneen sängyn päätyyn hankittavia tyynyjä ja sitä, kun en ole löytänyt sopivia. Alunperin suunnitelmissa oli vaihtaa tyynyt vaaleansini-valko-ruskea- tai harmaasävytteisiksi ja heivata nuo kuvassa näkyvät vaaleanpunaiset Linumin tyynynpäälliset pois. Mutta vannoutuneena vaaleanpunaisen ystävänä enpä niitä nyt raaskinutkaan vaihtaa.
Löysin Hemtexistä pussilakanasetin, johon kuuluivat nuo valkoharmaaraidalliset tyynynpäälliset. Hankin nyt alkuun pelkät tyynynpäälliset, mutta taidanpa käydä hakemassa pussilakanatkin!
Alemmassa kuvassa näkyy koko makuuhuoneen väritys. Kuvakulma on hieman outo, koska yritin saada kuvaan kaikki "värit" mukaan. Marimekon Lumimarja-kankaasta, joka on verhona, löytyy nyt koko väripaletti.
15. toukokuuta 2010
2. toukokuuta 2010
1. toukokuuta 2010
Terassille riipputuoli
Näin Stockmannin kanta-asiakaslehdessä kuvan tästä riipputuolista ja silloin syttyi lamppu päässäni. Olen miettinyt takapihan terassille katoksen alle jotakin kalustetta. Mietin kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, mutta mikään ei ole oikein sytyttänyt. Meillä nimittäin on jo ruokapöytäryhmä "taivasalla" terassilla. Meillä on myös aurinkotuolit ja penkkejä sekä muilla terasseilla rottinkilöhötuoleja. Tämä riipputuoli voisi olla kiva lisä varjoisan paikan löhöilyyn. Jos tämä on liian heppoinen, niin vastaavia varmaan löytyy muitakin.
Herkullista vappua!
Vappupäivän kahvipöytään pääsi kasa munkkeja, simaa sekä shamppanjaa. Kahvit ovat vielä tippumassa... Kahvikupit ja lautaset ovat Pentikiltä Inkivääri-sarjaa. Iso tarjoilulautanen (Iittalan Taika-sarjaa) on tuparilahja ystäviltä. Shamppanjalasit ovat valmistujaislahja vanhemmiltani vuosituhannen vaihteesta. Pöytäliina on Finlaysonin ja saatu äidiltäni.
23. huhtikuuta 2010
Patongit uunissa ja uudet keittiöpyyhkeet
18. huhtikuuta 2010
Mummokukka ja muuta
Pikkumiehemme sai yöpöydälleen kivan herätyskellon. Yöpöydällä lisäksi kultaakin kalliimpi Nalle sekä synttärilahjaksi kummeilta saatu Robotit-kirja.
Olen aina ennen ajatellut, että en ikinä osta mummokukkaa eli hortensiaa itselleni. Yhdistän sen kukan valkohapsisiin eläkeläismummoihin (kaikella kunnioituksella heitä kohtaan), joilla on mielikuvani mukaan hortensia pitsiliinan päällä pienellä pöydällä. Mutta never say never... Tämä hortensia on minulle nyt ihme ja kummastus, joten pakkohan siitä oli ottaa kuva ja laittaa se tänne blogiini.
Extempore-reissu Kodin ykköseen
Päätin lähteä sunnuntaipäivän ratoksi Kodin ykkösessä käymään, kun ei ole tullut katsastettua sen sisustustarjontaa pitkään aikaan. Ilmakin oli mitä kamalin (vettä, räntää, lunta ja paistetta vuorotellen ja välissä yhtäaikaa), niin hyvillä mielin pystyin kiertelemään parisen tuntia... Jäin jumittamaan ko. kaupan lyhtyosastolle, koska sinne oli tullut uusia kivoja lasisia lyhtyjä metallisin kantokahvoin. Lopulta jätin ne kuitenkin hyllyyn, koska en ollutkaan varma minne puolelle taloa ne laittaisin. Mutta siis kunhan ehdin tarkastelemaan "lyhtytilannettani", niin eiköhän ne lyhdyt tule sieltä haettua.
Yllätys yllätys löysinkin tältä kauppareissulta verhot pukeutumishuoneeseemme! Olen niitä verhoja ehtinyt pähkäilemään pariinkin otteeseen ja vähän jo luovuttanut niiden suhteen, kun millään en ole sopivia löytänyt. Mutta... vielä en voinut laittaa tänne blogiin kuvaa verhoistani, koska ostin vain yhden kappaleen alkuun sovitettavaksi. Täytyy kipaista hakemaan toinenkin kappale piakkoin ja tuunata niitä vähän...
Löysin myös pojan yöpöydälle hauskan herätyskellon. Siitäkin kuvat saan tänne myöhemmin. Mutta nyt vedän lenkkivarusteet niskaan ja lähden nautiskelemaan ilta-auringosta ennen kuin "myräkkä" taas iskee...
10. huhtikuuta 2010
Kahvia ja mustikkapiirakkaa sekä päivän mietteitä
Ajattelinpa naputella blogiini tässä samalla tekstiä, kun juon kahvia ja syön mustikkapiirakkaa. Minulla oli tarkoitus tällä viikolla mennä yhden sisustuskauppasuosikkini kanta-asiakasiltaan yhdessä ystäväni kanssa, mutta toisin kävi. Vietin illan kotona vällyjen alla flunssaisena. Harmitus oli suuri. Suunnitelmissa oli myös, että olisin tässä illassa vihdoinkin saanut hankittua makuuhuoneen sängyllemme uudet tyynyt ja nyt viikonloppuna kirjoittanut jutun niistä tänne blogiin. Mutta se jääköön nyt tulevaan. :)
4. huhtikuuta 2010
Lattiaihmetys
Näin tällaisen lattian kuvan lehdessä ja en osaa oikein päättää, onko tämä hieno vai kamala. Lattia on Parador-laminaatti Wine & Fruits. Lattiaa on mustan sävyisenä, vaaleanharmaana ja tällaisena rusehtavana.
Ehkä tämä voisi sopia esimerkiksi merenrantamökille, jossa olisi rustiikkisia valkoisia huonekaluja.
Poimintoja yhden sisustuskaupan tuotteista 2
Tämä sivupöytä on aivan mahdottoman upea! Tuon yläpuolelle seinään kun kiinnittäisi ison jättipeilin ja pöydälle kynttilöitä, hieno kukka-asetelma jne. niin olisipa upea!
Tässä "mökkityylin" ruokapöytäkokonaisuudessa on jotain tosi kaunista. Yksinkertainen, selkeä kokonaisuus.
Poimintoja yhden sisustuskaupan tuotteista
3. huhtikuuta 2010
Pääsiäisruokaa
Pitkänä perjantaina teimme pääsiäisruokaa ja katoimme pöytään hopeat.
Menussa oli karitsan paahtopaistia marinoitujen valkosipulinkynsien kera, basilika-vuohenjuustokermaperunoita, aurinkokasviksia sekä punaviinikastiketta. Jälkiruokana tietenkin paschaa (ei näy kuvassa). Viini oli espanjalainen Gran Coronas Cabernet Sauvignon 2005.
P.S. En aio laajentaa blogiani ruokablogiksi... Kunnia herkullisesta ateriasta kuuluu miehelleni, joka on meidän perheen gourmet-kokki.
31. maaliskuuta 2010
Iloista pääsiäistä!
Tänä vuonna en ole ehtinyt pahemmin pääsiäistä koristella kotiin. Muutaman vanhan koristeen kaivoin esiin. Aikomus oli kyllä käydä ostamassa Pentikiltä suloisia lasimunia.
Yllä olevassa kuvassa näkyvä pääsiäispupu on tuliaislahja Madeiralta Porto Santon saarelta. Ruukkumuscarit tarttuivat mukaan kauppareissulta.
Mitä olisi pääsiäinen ilman suklaamunia ja narsissia? Valitettavasti narsissi ei ehtinyt kukkivana tähän kuvaan.
Todennäköisesti nämä suklaamunat eivät tule olemaan ainoat pääsiäismunamme. Jos tästä vuodesta tulee lainkaan aikaisempien vuosien kaltainen, tuo mummi tullessaan korillisen suklaamunia...
Sitten vähän pääsiäisaskarteluja: poikamme monta vuotta sitten päiväkodissa tekemä pääsiäistipu on vakiokoristeemme. Se on jotenkin niin hullunkurinen ja samalla niin hellyttävä. Vihreä muna on rytmimuna. :) Se on tämän vuoden tuotos koulusta. Munan sisällä on herneitä keltaisen muovisen suklaamunan kuoren sisällä. Päällinen on huovutettu vihreästä huovasta. Rairuohona käytämme ohranjyvää.
ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!
20. maaliskuuta 2010
Surffailua Pentikin nettikaupassa
Tässä on juuri sellainen lamppu, jonka haluaisin olohuoneen sivupöydälle. Muitakin paikkoja sille kyllä löytyisi kodistamme: makuuhuoneen tv-pöydälle, vierashuoneeseen, pukeutumishuoneen lipaston päälle...
En ole aikaisemmin hoksannutkaan, mutta kylpyhuoneemme suorastaan huutaa tällaista tiikkistä penkkiä.
En ole aikaisemmin hoksannutkaan, mutta kylpyhuoneemme suorastaan huutaa tällaista tiikkistä penkkiä.
Ja kun pääsiäinen lähestyy, niin tällainen ihastuttavan herkkä lasimuna tai parikin sopisi koristamaan kotiamme.
19. maaliskuuta 2010
Terveisiä!
Terveisiä kaikille Punaisen meren rannalta! Tuli vietettyä siellä jonkin aikaa ja tämä blogi on mm. siksi ollut vähän vähemmällä huomiolla. Lupaan korjata asian jatkossa. :) Yllä olevassa kuvassa aurinko laskee Siinain vuorten taakse.
Reissusta jäi eräs asia harmittamaan: huomasin autolla liikkuessamme muutamankin sisustus-/huonekalukaupan, mutta en päässyt niihin tutustumaan. Olisi ollut todella mukavaa katsastaa Lähi-Idän tarjonta tässä suhteessa. Ja nämä kaupat eivät olleet mitään matkamuistomyymälöitä, vaan ihan oikeita sisustuskauppoja!
16. helmikuuta 2010
Pottery Barn
Muistan amerikkalaisesta Top Design -ohjelmasta, jossa sisustusammattilaiset kilpailevat keskenään, yrityksen nimeltä Pottery Barn. Nyt vihdoinkin muistin käydä kurkkaamassa yrityksen nettisivuja. Yrityksellä on myös nettikauppa. Ylle laitoin muutaman kuvan kivoista tuotteista.
Viinipullokattokruunun voisin ottaa kirkkailla pulloilla. Tähtilamppu olisi jännä lisä ulkoterassille. Alakuvan puutarhapöytä sopisi takapihalle aurinkotuoliemme väliin.
www.potterybarn.com
www.potterybarn.com
15. helmikuuta 2010
Uusi sisustus-/matkailuohjelma
Liv-kanavalla alkoi viime viikolla uusi sisustus-/matkailuohjelma Sisustusmatkalla Minnan kanssa. Itse tykästyin ohjelmaan heti, vaikka ohjelman nettisivuilla sitä on kritisoitukin muutaman katsojan toimesta. Lähinnä naurattaa nämä kommentit... Minulle tuli ainakin palava halu buukata heti ensi kesälle lennot Pariisiin ja Amsterdamiin. Amsterdamista olen kuullut, että siellä on kokonaisia tavarataloja täynnä pelkästään sisustustavaraa. Vaikka en ole niin kiinnostunut kirpputoreilla käymisestä, ohjelman Pariisin jaksossa nähty valtava kirpputori näytti erittäin houkuttelevalta..
9. helmikuuta 2010
Ostettavaa Riviera Maisonilta
Kävin taas ihastelemassa tavaroita Riviera Maisonin nettisivuilla. Tällainen jalkalamppu olisi kyllä must! Sopisi meidän olohuoneeseen tai makuuhuoneeseen tai tv-huoneeseen tai mihin vain! :)
1-vuotissyntymäpäivä
Blogini täytti eilen tasan 1 vuotta. Leivoin sen kunniaksi yllä näkyvän kakun. Tai en nyt sentään... Vaikka olen leipomisessa ja varsinkin leivonnaisten syömisessä monilahjakkuus, niin en saa kuitenkaan aikaiseksi tuollaisia kakkuja. Kakku löytyi Kotivinkin nettisivuilta (http://www.kotivinkki.fi/) hääkakuista.
Syntymäpäivän kunniaksi mainitsen myös uudet kävijäennätykset: 14015 yksilöityä kävijää vuodessa ja viimeisen kuukauden aikana 3031 kävijää! :)
3. helmikuuta 2010
Kauppareissun vakio-ostos: valkoisia tulppaaneja
Tähän aikaan vuodesta minulla on tapana ostaa kauppareissulta melkeinpä viikoittain kimppu valkoisia tulppaaneja. Ne rauhoittaa kummasti ja ovat yksinkertaisen kauniita. Sattumoisin, kun surffailin Elle Decorin nettisivuilla, huomasin, että heilläkin on uuden vuoden sisustusideana värikkään joulusisustuksen jälkeen ja ennen kesän kukkaloistoa raikkaita valkovihreitä kukkia, kuten kuva alla.
www.pointclickhome.com/decorating_design/articles/design_new_year
http://www.elledecor.com/
www.pointclickhome.com/decorating_design/articles/design_new_year
http://www.elledecor.com/
Auringonpalvojan löhöpaikkoja
1. helmikuuta 2010
Nettisurffailua ja tässä yksi löydös
Surffailin netissä pitkästä aikaa etsien kuvahaulla kiinnostavia kuvia. Löysin tämän kuvan. Jokin tässä kuvassa viehättää ihan hirveästi: onko se tuo jättisänky, joka näyttää upottavan pehmeältä vai nuo runsaat lempiväriäni olevat verhot vai isot kultaiset peilit? Sängyn ja verhot voisin kotiini ottaa, mutta kultakehyksisiä peilejä en ehkä. No, joka tapauksessa ihana tunnelma tässä kuvassa.
29. tammikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)