26. huhtikuuta 2009

Huhtikuun herkkuja


Coastal Livingin leipäkori.

Oscar Borgströmin lautasliinarenkaat.

Moltexin Milton-torkkupeitto.
 Greengaten säilytyskori.


Esko Lehtisen Saaristokori.
http://www.villaveranda.net/

Solig-valaisimet pihalle

Ikeasta löytyi tällaisia mukavia valaisimia pihalle. Ne toimivat aurinkokennopaneeleiden avulla. Värejä on monia samoin kuin kiinnityspaikkoja. Tuollaiset valkoiset sopisivat riippumaan terassillemme.

Aurinkoisia mietteitä

En ole unohtanut blogiani tai hylännyt sitä, vaikka niin voisi päätellä viime aikoina julkaisemieni kirjoitusten määrästä. Olen ollut luovalla tauolla nauttimassa kevään ensimmäisistä lämpimistä auringon säteistä. Mielessäni on kuitenkin koko ajan hautunut uuden kotimme tuleva sisustusprojekti, tosin vain hiljaisella liekillä mielen perukoilla. Se tuntuu uskomattoman turhauttavalta, kun on ostanut talon ja joutuu odottamaan sinne muuttamista ja remontoimisen ja sisustamisen aloittamista. Pitkällä odotusajalla ehtii miettiä vaikka mitä ja sisustussuunnitelmiin ehtii kyllästyä. Mutta nyt aamukamman harventuessa ja kyllästymisen pikku hiljaa haihtuessa, tuntuu taas mukavalta päästä itse asiaan.

5. huhtikuuta 2009

Kerrassaan ihastuttavia kankaita ja tapetteja lastenhuoneeseen Eijffingeriltä

Anjali and Ndati-mallisto: 66 Puck tot.

 Anjali and Ndati-mallisto: 83 baby bleu cu.

 Anjali and Ndati-mallisto: 77 baby bleu cu.

Pehmoinen nallekarhu seinän koristeeksi. Anjali and Ndati-mallisto: Big Friend.


Suloinen ruusu perheen pienimmälle. Anjali and Ndati-mallisto: White Beauty.

Sokerina pohjalla pojalle ja isille. Anjali and Ndati-mallisto: Top Gun.






Hopeanharmaata loistoa verhoissa

www.bagunette.dk

Meneeköhän yltiöromanttiseksi?

Ohessa linkki GreenGaten sivuille. Tämä on minulle ehkä jo liiankin romanttista...

www.greengate.dk