31. maaliskuuta 2013

Hetki lasitetulla terassilla

Avasin lasitetun terassimme lasiliukuovet, siirsin nojatuolin auringonpaisteeseen ja keitin mutteripannullisen Papua-Uusi-Guinea Extra Boldia. Shaali hartioilla nautiskelin valosta, lämmöstä ja erinomaisesta kahvista. Leppoisaa pääsiäissunnuntaita!

En voinut vastustaa kiusausta

Minulla ei ole tunnetusti korkea kyky vastustaa kiusauksia. Varsinkin, kun saan käsiini jotain ihanaa sisustustavaraa, olen aivan myyty. Nyt kun lähin sisustuskauppa sattuu olemaan tosi lähellä, näen kristallipallostani, että uusia hankintoja tulee tapahtumaan aika usein! ;) 

Uusin hankintani on kaksi kappaletta Zenzan säilytyslaatikoita, joita nyt pääsiäisen puuhasteluna mallailin kotiini ja etsin niille sopivaa paikkaa. Alla kuvia tästä puuhastani. Lopulta päädyin siihen, että laatikot jäävät keittiöön kattaustarvikkeiden (ruokaliinojen, serviettirenkaiden jne.) säilytyspaikaksi ja pukeutumishuoneeseen korujen ja kellojen säilytysrasiaksi. Kodinhoitohuoneessa olisin laittanut laatikkoon ompelutarvikkeita. Lisäksi mietin laatikkoa vessaan hiusharjojen, -pompuloiden ja -pantojen säilytyspaikaksi, olohuoneeseen kynttilöiden säilytykseen ja tuulikaapin korkealle hyllylle ihan vain ihanaksi sisustusesineeksi. Ehkäpä olisin kätkenyt niihin joitakin omia salajuttuja pojilta piiloon...






30. maaliskuuta 2013

Pääsiäispupuhan se siellä

Yhtenä asiana pääsiäislauantain kauppareissun hankintalistalla olivat pääsiäiskukat. En ole kertaakaan viettänyt pääsiäistä omassa kodissani ilman pääsiäiskukkia, joten en halunnut nytkään sitä tehdä. Valitettavasti en löytänyt enää helmililjoja, mutta narsisseja kylläkin. Kylläpä muuten aurinkoistui olohuone kertaheitolla! Ja kissoilla riittää pääsiäispupussa ihmeteltävää. :)




28. maaliskuuta 2013

Kaunista, rauhallista ja värikästä pääsiäistä!


Tänä vuonna en ole ehtinyt panostaa lainkaan pääsiäiseen. En ole laittanut yhtäkään pääsiäiskoristetta esille, en ole ostanut lempipääsiäiskukkaani helmililjaa, enkä ole kylvänyt ohraruohoa. Jotain pääsiäiskivaa halusin kuitenkin nähdä päästäkseni tunnelmaan. Ohessa on nettilöydöksiäni hakusanalla easter interiors. Iloista pääsiäistä kaikille!





24. maaliskuuta 2013

Pääsiäisen piristykseksi verkkokaupastani

Pääsiäinen on kohta ovella. Ehdit kuitenkin tilata vielä pientä kivaa pääsiäisen piristykseksi. Tässä muutama vinkki. Klikkaa katsomaan tarkemmat tiedot: www.veerak.fi. Tilaa jo tänään, niin ehdit saada tuotteet pääsiäiseksi! Ja muista avajaistarjous -15 % kaikesta!

Malin Westbergin muffinssivuokia. Leivo pääsiäismuffinsseja ja koristele ne sitruunarahkalla ja strösseleillä. Nam!
Leipomisen jälkeen voit siivota sotkut keittiöstä Malin Westbergin keittiöpyyhkeellä.
Vie ystävälle pieni pääsiäislahjapaketti ja koristele se Tine K Homen satiininauhalla.
Tähän Zenzan kulhoon mahtuu paljon pääsiäismunia!

Pääsiäiskukkanen Tine K Homen servietissä.
Täytä tämä Tine K Homen ruukku keltaisilla narsisseilla tai sinisillä helmililjoilla. Kaunista!

19. maaliskuuta 2013

Selected by VeeraK - uusi kodin sisustamisen verkkokauppa



Tervetuloa uuteen kodin sisustamisen verkkokauppaan 
 Selected by VeeraK!

Avajaistarjouksena kaikki tuotteet -15% huhtikuun 2013 loppuun.

Alennuskoodi BL42013

Verkkokauppaan pääset tästä: www.veerak.fi


Myynnissä olevat tuotemerkit:
 





  

Yksi päivä verkkokauppani avajaisiin!


Uskomatonta mutta totta! Vihdoinkin.Verkkokauppani on valmis avattavaksi mutta koska aikaa on, hienosäädän sitä vielä hieman. :) Palaan asiaan siis huomenna kera verkkokauppani nimen ja webbiosoitteen.
 
Aurinkoista kevätpäivää kaikille!

18. maaliskuuta 2013

17. maaliskuuta 2013

Päivä taas vähemmän... kolme päivää enää


Niin ne verkkokauppani avajaiset lähestyvät aina päivä päivältä. Vielä on paljon viime hetken puuhaa, mutta malttamattomana jo itse odotan. :) 

Keskiviikkona 20.3.2013 toivotan teille, että tervetuloa ostoksille nettibutiikkiini!

14. maaliskuuta 2013

Satatuhatta meni rikki ja kirkkaasti!

Tässä hässäkässä en ole huomannutkaan, että yli satatuhatta kävijää on jo käynyt blogissani! Tämän kunniaksi päätin vilauttaa teille etuajassa jotain ihanaa, keväistä ja piristävää. Nämä saapuivat juuri toimistolleni hyvissä ajoin ennen avajaisiani ensi viikolla. Kuusi päivää vielä...


9. maaliskuuta 2013

Nettikauppani avajaiset tulossa!

Malttakaa odottaa vielä vähän yli viikko, niin sitten avaan nettikauppani. Tuotevalikoima on uniikki sisältäen paljon käsintehtyjä sisustustuotteita ympäri maailmaan. Mukana on myös asusteita ja muuta pientä kivaa! Tässäpä muutama pilkahdus tuotevalikoimaani.

Itämaista kauneutta skandinaaviseen makuun.


Skandinaavista selkeyttä ja raikkautta.


Sokerina pohjalla pirteänvärisiä ja ihastuttavia sisustustekstiileitä. Mutta ne paljastan vasta avajaisissa! :)

Terveisiä Kuubasta


Vietimme kaksi ihanaa viikkoa paahtavan auringon alla Kuubassa. Tässä vain murto-osa matkalla ottamistani valokuvista.

Että minä rakastankin tätä turkoosia vettä! Kuuban pohjoispuolella on Atlantin valtameri ja eteläpuolella Karibianmeri. Vesi on lämmin molemmissa merissä, mutta kyllä se Karbianmeri oli pikkasen lämpimämpi. :) Alemman kuvan meritähti on noin 10 metrin syvyydessä meren pohjassa. Bongasimme sen polkuveneestä.

Hotellimme Varaderossa oli Iberostar Laguna Azul. Paikallisen luokituksen mukaan hotelli oli viiden tähden hotelli, mutta matkatoimistomme vähensi yhden tähden luokituksesta. Hotelli oli hieno, puhdas ja palvelu pelasi. Ruokaa oli tarjolla yllin kyllin ja se oli hyvää ja tuoretta. Käytännössä ruokaa pystyi nauttimaan mihin vuorokauden aikaan tahansa, koska aina oli avoinna vähintään yksi ravintola tai snackbaari. Hotellissa oli buffetravintolan lisäksi kuusi ala carte ravintolaa, allas-, ranta- ja cocktailbaareja sekä ilmainen huonepalvelu. Hotelli sijaitsi noin 10 kilometrin päässä Varaderon keskustasta kapealla niemellä. Hotellilla oli oma ranta ja se oli osa Varaderon yli 20 kilometrin pituista rantaa. Allasalueita oli kolme, joissa oli valtavia uima-altaita ja muutamia jaguzzeja. Lisäksi hotellissa oli kuntosali ja spa. Ohjelmaa ja aktiviteettejä oli järjestetty runsaasti. Muun muassa rannalla oli ilmaiseksi käytössä purje- ja polkuveneitä. Suosittelen hotellia!


Kävimme Havannassa päivän retkellä. Kaupunki oli niin viehättävä, että siellä olisi voinut viettää muutaman lisäpäivän. Havannan rakennusten ihanan ränsistynyt ulkoasu ja raikkaat pastellivärit lumosivat minut täysin. Tunnelma oli mahtava! Kadunkulmissa soi milloin mikäkin musiikki ja kahviloissa istuskeli vaikka minkä näköistä porukkaa. Vanhoja jenkkiautoja oli joka paikassa ja niitä katsellessa sai viimeistään hymyn ulottumaan korvasta korvaan.

 


Havannan yksi merkittävimmistä paikoista on Vapaudenaukio. Aikoinaan sinne on kerääntynyt jopa miljoona ihmistä kuuntelemaan puheita, joita ovat pitäneet niin presidentit, vallankumoukselliset kuin paavikin. Nykyään aukion laidalla on eri ministeriöiden rakennuksia ulkoseinillään kuvia merkittävistä henkilöistä.

Havannan vanhassa kaupungissa oli leppoisaa kävellä ympäriinsä ihastelemassa kapeita kujia ja isoja, kauniita aukioita ja tunnelmallisia kahviloita.


Ajelimme Varaderosta etelärannikolle Sikojenlahdelle (The Bay of Pigs) läpi maaseudun, jossa oli pieniä kyliä siellä täällä ja valtavia plantaaseja. Plantaaseilla viljeltiin sokeriruokoa, sitrushedelmiä, banaaneja, perunaa jne.


Kävimme tutustumassa korkotiilifarmille, ajelimme suoalueella veneellä Guaman intiaanikylään, joka sijaitsi kolmelletoista pienelle saarelle levittäytyneenä. Pelikaaneja oli Kuubassa joka paikassa!


Nautiskelimme Etelä-Kuuban retkellämme vastapuristettua sokeriruokomehua ja kuuntelimme Guantanamera-laulua ties monennenko kerran.


Varaderossa oli paikallisia asukkaita n. 10000 henkeä. Paikalliset asuivat vaatimattomasti heti pääkadun kupeessa. Kaupungissa oli kaksi pientä ostoskeskusta ja kadunvarsilla pieniä kauppoja ja kojuja siellä täällä. Varaderossa pääsi kulkemaan helposti ja edullisesti Hop on hop off -bussilla. Bussit kiersivät päivisin ympäri Varaderoa keskustasta hotellialueille niemen kärkeen ja takaisin. Maisemat olivat hienoja bussin kulkureitillä. Löytyipä Varaderosta yksi golfkenttäkin!