23. tammikuuta 2011

Mielessä toinenkin blogi

Olen jo pitkään pohtinut, että josko sitä perustaisi toisenkin blogin. Sen aiheena voisi olla muoti ja matkustaminen. Monesti kun selaan esimerkiksi muotilehtiä, minulle tulee mieleen, että onpa hieno vaate, laukku tms. ja että siitä voisi kirjoitella blogiin. Mutta tämä sisustusblogi ei ole kyllä oikea paikka sellaiselle. Samoin olisi kiva kertoa meidän perheen tekemistä matkoista tai muuten vain unelmoida eri matkakohteista. Blogi voisi sisältää muutakin asiaa periaatteella mitä mieleen juolahtaa. :)

Uusi sänky tilauksessa


Tilasimme uuden sängyn Hästensiltä ja odottelemme nyt sen saapumista. Sänky on malliltaan Excel II. Mieheni olisi halunnut rungon verhoiltuna perinteisellä sinisellä ruutukankaalla, mutta sain ylipuhuttua hänet beigenväriseen ruutukuosiin. Sekös olisi muuten kivaa, kun voisi vaihdella sitä verhoilukuosia... harmaa raita ja ruutu, vaaleansininen tai vaikkapa tummanpunertava.
Kokeilimme viikon ajan Tempurin patjoja ennen päätymistämme tähän Hästensin sänkyyn. Myyjä sanoi, että tempuria joko rakastaa tai vihaa. Meistä se oli vain outo.

16. tammikuuta 2011

Meidän perheen uusi jäsen

Meille muutti löytöeläinkodista kissaneiti, joka on vallannut jokaisen meidän sydämen. Ystäväni kommentoivat, että sehän on ihan sisustukseen sopivan värinen. En ollut itse tätä lainkaan huomannut tai tajunnut, mutta niinhän se on... :)

Viltti kuin unelma


Löysin ennen joulua Askosta sohvallemme viltin, joka on kuin unelma. Se on uskomattoman pehmeä ja lämmin. Värikin oli kuin minulle tehty...

Orkideaihastukseni jatkuu edelleen. Nyt niitä on jo melkein joka huoneessa. Samoin mieltymykseni valkoisiin kynttilöihin. Tämän kynttiläkauden juttu on 100 prosenttiset steariinikynttilät, joita olen ostanut urakalla. Ne palavat pitkään ja kauniisti ja kuluvat tasaisesti muodostaen "pitsireunuksen" kynttilän ympärille.

Sunnuntain kahvihetki alkaa

Päiväkahvit keitetty, muutama konvehti ja sisustuslehti - sunnuntain kahvihetki alkaa. Musta jättilasipullo on meidän perheen "perintökalleus", josta äitini malttoi vihdoinkin luopua. Sohvan käsinojalla oleva musta säletabletti on hyvä ja tasainen alusta kupeille ym.