Tilasin Stockmannin verkkokaupasta tähtilampun (Ichipan, By Rydens). Lamppu päätyi tv-huoneemme lipaston päälle. Kuva on hieman pimeähkö, koska lamppu valaisee niin kirkkaasti ja en saanut kamerassamme sellaisia asetuksia päälle, että kuvasta olisi tullut luonnollinen. Mutta erottuupahan lamppu nyt kuvasta hyvin, vaikka muu onkin pimeää.
27. marraskuuta 2011
Joulukalenteri
Tein viime vuonna uuden vuoden alennusmyynneissä löydön. Sain tämän kuvassa näkyvän joulukalenterin Kodin 1:sestä muutamalla eurolla. Kaivoin kalenterin nyt esille ja ihmettelin aikani, että mihinkäs saisin näin pitkän "pötkön" mahtumaan. Lopulta se päätyi yläkerran aulan kaiteen reunalle. Kävin eilen ostelemassa yllätystavaraa joulukalenterin luukkuihin/pussukoihin. Lupasin pojalleni, että vähintään puolessa luukuista olisi namuja. Enempää en tänne kirjoita, ettei vain salaisuudet paljastuisi ennen aikojaan. :)
Tulipa tähän kuvaan mukaan kissaneitimme uusi pötkötysmajakin. Tilasin sen Saksasta , koska sain sen sieltä melkein puolet halvemmalla ja kotiinkuljetettuna alle viikossa.
13. marraskuuta 2011
Alkavaa kahvihifistelyä
Perheemme isä sai yhtenä isänpäivälahjana tällaisen Bialetti Venus -mokkapannun. "Mutteripannu" on harjattua terästä ja se toimii kaasu- ja sähkölieden lisäksi induktioliedellä. Meidän pannulla voi keittää kuusi kupillista mokkakahvia. Olemme tänään testailleet muutamaan otteeseen pannua ja maistelleet kahvia osataksemme jatkossa keittää täydellisen herkullista ja maukasta kahvia. Tulevaisuudessa siintää ajatus kahvikoneesta, joka jauhaa pavut joka kupillista varten erikseen ja jolla voi keitellä espressoja, cappuccinoja jne. sen mukaan mitä milloinkin mieli halajaa.
Aloittelevina kahviharrastelijoina eri kahvilaatujen maisteleminen on meillä vasta aluillaan. Yksi suosikeistamme, jota rakkaat ystävämme meille suosittelivat, on tämä kuvassa näkyvä Brasilian Yellow Bourbon. Sen maku on hieman pähkinäinen ja suklainen. Nam!
Tällä kertaa tilasimme kahvit ja pannun kahvikaupasta nimeltä Caffi (www.caffi.fi).
Kummallinen orkidea
Minulla on kodinhoitohuoneemme ikkunalla rivistö kukkansa pudottaneita orkideoja. Hoidan niitä kuten kukkivia orkideojanikin odottaen josko ne heräisivät uudestaan kukkimaan. Tämä kuvassa näkyvä orkideayksilö oli yksi toivottomimmista tapauksista (yhdessä lehdessäkin on outo vaurio/kuluma). Mietin jo, että heitän sen kokonaan pois. Yllättäen noin kuukausi sitten huomasin, että orkidea alkoi tekemään kukkanuppua. Nyt nuppu on kasvanut isoksi alkaen kohta avautua kukaksi. Halusin ottaa blogiini kuvan tästä orkideasta, koska se näyttää hassulta yhden nuppunsa kanssa.
6. marraskuuta 2011
TV-ohjelman innoittamana
Eilisen englantilaisen sisustusohjelman innoittamana ompelin yllä näkyvän lippunauhakoristeen ylijäämäkangaspaloista. Tekeleestäni tuli hieman tyttömäinen, joten se ei sopinutkaan poikani huoneeseen. Nyt se koristaa hyllyn alustaa makuuhuoneessamme.
5. marraskuuta 2011
Kotitekoista Kirstien tyyliin
Istahdin äsken sohvalle juoksulenkin ja pihanharavoinnin jälkeen ja aloin surfailla kanavilla. Päädyin Avalle, jossa meni ohjelma nimeltä Kotitekoista Kirstien tyyliin. Jäin täysin koukkuun ohjelmaan! Ohjelmassa englantilaisrouva esitteli sisustukseen liittyviä juttuja: ompeli tyynynpäällisiä, esitteli koteja, kokeili lasinpuhallusta ja kierteli kirpputoreilla ja antiikkimarkkinoilla. Yllättävää oli se, että inspiroiduin värikkäistä, runsaista ja romanttisista englantilaissisustuksista todella paljon! Ja kun tietää minkälainen kotini sisustus on, niin tämä on aika ihmeellistä...
Aion nyt mennä kangasjämälaatikolleni ja tutkailla josko alkaisin ompelemaan kangastilkuista tyynynpäällistä olohuoneen sohvatyynylle tai vaikkapa "kangaslippunauhaa" poikani huoneeseen. Tai ehkäpä alan kutomaan pieniä, vaaleanpuna/valko/harmaita 10cm x 10cm -neuletilkkuja, joissa yhdessä tilkussa on aina yksi kirjain (neuleen "pohjaväri" on eri kuin itse kirjaimen väri) ja kun neuletilkut kiinnittää esimerkiksi nauhaan, niin ne muodostavat sanan: home, love, christmas tms.
30. lokakuuta 2011
Hollantilaisia sisustuslehtiä
Sain mieheltäni tuliaisiksi Hollannista nipun sisustuslehtiä. Lehtiä oli kiva selata läpi ja katsoa mitä siellä suunnalla on pinnalla sisustusrintamalla.
Ylärivin ensimmäinen sisustuslehti oli aivan kuin meidän Glorian Koti -lehti. Oikeanpuoleinen lehti keskittyi enemmän maalaiskotien sisustuksiin. Alarivin vasemmanpuoleinen lehti esitteli monipuolisesti keittiöitä. Viimeinen lehti sisälsi juttuja erilaisista sisustuksista laidasta laitaan.
Huomasin paljon yhtäläisyyksiä sisustusjutuissa. Yllä näkyy esimerkkinä kuvat kylpyhuonejutuista (Eigenhuis & interieur -lehdestä ja Avotakka-lehdestä), joissa on samanlaista tyyliä, samansävyistä väritystä, samat keinutuolit sekä samantyyppisiä tavaroita.
Tämän kuvan otin tähän näytille, koska kuva pysäytti minut lehteä selatessani ja katselin sitä silloin pitkään. Kuvan värimaailma on aivan mahtava ja rauhallinen. Tummanharmaat laskosverhot erottuvat kauniisti valkoisia ikkunanpuitteita vasten ja tuovat ryhtiä tilaan. Vaaleanpunainen lamppu seinässä on kuin karkki olematta kuitenkaan liian ällö.
Ihana sisustuskauppa
Käyn silloin tällöin katselemassa yhden suosikkisisustuskauppani Nougatin valikoimaa netissä. Alla tämän päivän bongaukset.
Korurasia.
Becksöndergaardin nahkapussukka.
Jalallinen kynttilähurrigaani
Keksin yhdistää kaksi vanhaa tavaraa toisiinsa ja tulokseksi tuli jalallinen kynttilähurrigaani. Takorautajalka on vanhasta kukkatelineestä, josta on aikoja sitten rikkoutunut rottinkinen kukkaruukku. Lasinen kynttilähurrigaani sopi sellaisenaan takorautaisiin jalkoihin. Nyt tämä hökötys seisoo makuuhuoneessamme löhönojatuolin vieressä. Ehkäpä sytytämme kynttilän joku pimeä syysilta luomaan tunnelmaa.
28. lokakuuta 2011
Eipäs, juupas - blogin nimi muutoksessa
Ja taas vaihtuu blogin nimi. On se vaan niin vaikeaa miettiä, mikä voisi olla blogille hyvä nimi. Pallottelen mielessäni uusia nimi-ideoita ja odottelen, että se kuningasidea syntyisi. En haluaisi uuden nimen olevan kuitenkaan kauhean erilainen, jotta blogiini löydettäisiin edelleenkin. Mutta nyt nimi saa olla yhdistelmä kahdesta vanhasta nimestä. Piste.
26. lokakuuta 2011
Tuliaisia
Saimme tuliaisiksi ystäviltämme Steltonin kankaisen leipäpussin. Leipäpussin reunat voi taittaa alas, kuten kuvassa, tai sitten nostaa ylös, jolloin yläosan magneetit pitävät sen suljettuna. Leipäpussia voi pitää myös käännettynä toisinpäin sekä se on pestävä. Valmistaja kutsuu leipäpussia hassusti "keskiyönpussiksi".
Vaaleanpunaisen tulilatvan sain, kun pidin tyttöporukalle bileillan kera kuplivan juoman. Tulilatvan väri on juuri se oikea, ihanan vauvanvaaleanpunainen. :)
Lisää vaatekaapin täytettä
Saimme jokunen aika sitten viikonloppuvieraita. Me tytöt päätimme käydä kiertämässä muutamat vaateputiikit poikien jäädessä autohommiin Ellin (perheemme turhakeauto = urheiluauto) kanssa. Lemppariputiikistani löytyi vaaleanruskea be fun:in puuvillainen neuletakki, joka on ihanan pehmeä, kevyt ja kankaaltaan hieman rypytetty. Neuletakin leikkaus on vartaloa imarteleva, muotojen mukaan menevä, mikä on kerrassaan mainiota, koska suuri osa neuletakeista on sellaisia säkinmallisia. Ostosreissulta löysin lisäksi InWearin mustan tunikamekon/-paidan. Olen etsiskellyt pidemmän mallista ja kapeaa tunikapaitaa käytettäväksi yhdessä tiukkojen housujen tai legginsien kanssa. Tämä paita yltää vajaaseen puoleen reiteen, joten pituus on juuri ideaali.
Juupas, eipäs - blogieni jatkaminen
Päätin jo tuossa yhtenä päivänä, että lopetan bloggailun kokonaan ja suljinkin hetkeksi molemmat blogini näkyviltä. Sitten tulin toisiin ajatuksiin ja en nyt raskikaan luopua blogeistani. :) Tein blogeihini sen muutoksen, että jatkossa päivitän tätä yhtä blogiani (vanha sisustusblogini Ottiilian sisustusajatuksia) ja sen toisen blogini (Ottiilian elämää ja unelmia) jutut jäävät nyt ilman päivityksiä taustalle näkyville (linkistä pääsee katsomaan sen blogin juttuja). Blogini nimi muuttuu nyt kuitenkin vanhan "kakkosblogini" mukaiseksi, koska juttuni voivat käsitellä myös muitakin aiheita kuin sisustamista.
18. syyskuuta 2011
Syysilmettä lasitetulle terassille
Riviera Maisonin kukkaruukku ja puksipuu.
Sain sisustuslehdestä idean hankkia terassillemme myös rungollisen havukasvin, jossa osa kasvista on "pallerona" rungon päässä. Alunperin etsin puksipuuta tällaisena rungollisena versiona mutta kun en sellaista löytänyt, niin tämä hankkimani saa nyt kelvata.
Vielä pitäisi löytää terassin lattialle matto. Olen miettinyt siihen sisalmattoa, joka voisi olla kantattu jollakin kivalla värillä. Melkein jo sellaisen löysin, mutta jätin sen ostamatta, koska ko. maton hinta oli tuplasti enemmän mitä olin ajatellut siihen uhrata. Se oli kyllä suloinen matto vaaleanpunaisella kanttauksella...
Riviera Maisonin vieraspyyhkeet
Alennusmyyntiostokseni: kolme kappaletta Riviera Maisonin vieraspyyhkeitä.
Vieraswc:mme sisustus on edelleen keskeneräinen. Jätin kuvasta pois suurimman ongelmakohdan eli seinänpätkän, jossa on vihreää mosaiikkilaattaa. Pieni pilkahdus mosaiikista näkyy lasitiili-ikkunan ympärillä. Nyt minulla on suunnitelmissa laatoittaa seinä uudelleen vaaleanharmaansävyisellä ja rosopintaisella laatalla.
3. syyskuuta 2011
Juuri oikeansävyisen tyynyn metsästys
Olen hurahtanut aniliininpunaisiin orkideoihin. Ja koska orkidealla täytyy olla kaveri, niin olen etsinyt samansävyistä tyynyä sohvallemme. Tänään löysin tyynyn Askosta. Tyyny on merkiltään Eightmood ja mielestäni se on herkullinen kuin karkki.
Ylimmässä kuvassa lauantai-iltapäivää aletaan viettämään uunituoreen sisustuslehden kanssa nautiskellen samalla lasillinen lempikuohuviiniä.
Kissaneitimme
Tässä kuvassa ei ole nyt mitään sisustuksellista, mutta laitoinpa sen muuten vaan näytille. Kissaneitimme on juuri nautiskellut turkin harjaamisesta. Lopuksi karvat on aina kiva nyhtää irti harjasta. :)
Valoa pimeneviin iltoihin
Taas on varastot täytetty valkoisilla kynttilöillä ja tuikuilla. Tässä niillä on koristeltu etuterassin lyhtyjä. Syksy ja pimenevät illat voivat nyt tulla.
24. heinäkuuta 2011
Kesän juttuja
Tästä se kesä alkoi. Valkoiset hortensiat olivat ensimmäiset kesäkukkani.
Eteisen seinälle hankimme Antti Immosen taulun. Taulu on mieheni valitsema syntymäpäivälahjaksi saamallaan lahjakortilla.
Kuvan valaistus ei ole ihan kohdillaan, koska meillä on palanut kodistamme paljon halogeeneja ja emme ole jaksaneet niitä vielä vaihtaa. Kukapa nyt kesällä ylimääräistä valoa kaipaisi. :)
Shoppailuretkeltä hankin tämän kuvassa näkyvän samppanjacoolerin. Se on Riviera Maisonin liikkeestä. Samppanjat nautimme juhlistaaksemme syntymäpäivääni.
Kesään kuuluu myös aina sisustusshoppailuretki. Tällä kertaa se suuntautui pääkaupunkiseudulle, jossa oppaanani toimi ihana ystäväni. Mukaan tarttui mm. harmaa "tarjoomusten suoja" ulkona tarjottaville leivonnaisille ym. Vaaleanpunavalkoraitaiset servietit ovat tinekhomen.
Hopeinen kerrostarjoiluvati on äidiltä saatu aarre.
Eteisen seinälle hankimme Antti Immosen taulun. Taulu on mieheni valitsema syntymäpäivälahjaksi saamallaan lahjakortilla.
Kuvan valaistus ei ole ihan kohdillaan, koska meillä on palanut kodistamme paljon halogeeneja ja emme ole jaksaneet niitä vielä vaihtaa. Kukapa nyt kesällä ylimääräistä valoa kaipaisi. :)
Shoppailuretkeltä hankin tämän kuvassa näkyvän samppanjacoolerin. Se on Riviera Maisonin liikkeestä. Samppanjat nautimme juhlistaaksemme syntymäpäivääni.
10. huhtikuuta 2011
Sisustusideoita lukemassa
Istuskelin tänään terassilla sisustuskirjoja lukemassa kera suklaakeksin ja kahvikupposen tarkoituksena samalla saada vähän väriä kasvoille. Tunsin syyllisyyden piston, koska en ole blogiani päivittänyt pitkään aikaan. Päätin sitten ottaa siitä hetkestä kuvan blogiini ja kertoa, että olen hurahtanut selailemaan kaikenmaailman sisustuskirjoja. Juttuja en kirjoista jaksa kovinkaan tarkasti lukea, mutta kuvia on mukava katsella. Tällä kertaa selailun alla oli Kodikkaasti valkoista (Bartlett & Callen) ja Huoleton ja hienostunut koti (Bartlett).
Pahoittelen vähän pimeää kuvaa, mutta kirkkaassa auringonpaisteessa oli vaikeaa saada hyvää kuvaa.
18. maaliskuuta 2011
Pientä tuiki tarpeellista tavaraa
Olen heikkona keittiöpyyhkeisiin/-liinoihin. Tässä niitä pieni kasa keittiön hyllyllä. Uusin ostos on päällimmäisenä näkyvä ruskeavaaleanpunaraitainen pyyhe. Kannellinen lasipurkki on äitini kirpputorilöytö, jonka pyysin itselleni, kun äitini toi siinä meille tuliaisleivonnaisia.
Yläkerran kylpyhuoneen hyllyt ovat olleet pitkään tyhjänä odottaen jotakin täytettä. Nyt sain hankittua niihin nämä ruskeat korit Ikeasta.
Peltivillitys ei ota laantuakseen. Näihin Ikean peltisiin kukkapurkkeihin aion istuttaa pääsiäiskukkia, ohraruohoa tms. Kesällä niihin sopii jotkin ihanan vauvanvaaleanpunaiset kukat...
19. helmikuuta 2011
TV-huone
Olemme saaneet vihdoinkin tv-huoneemme sisustuksen valmiiksi. Vain muutama pikkutavara puuttuu. Alla olevassa kuvassa näkyy, että seinälamppujen päälle mahtuisi iso kello. Kello voisi olla esimerkiksi moderni hopeanhohtoinen viisarikello. Sohva ja rahi on aikanaan ostettu Askosta. Laitekaappi on Vepsäläiseltä Paksu-sarjaa. Seinävalaisimet Kodin Terrasta. Musta kori kätkee sisäänsä johtohässäkän. Korin takaseinä on leikattu osittain auki, jotta jatkojohdot ym. saa sinne piiloon.
Tv-taso on myös Paksu-sarjaa. Genelecin kaiuttimet ovat isännän aarteet. Valkokankaan saa laskettua alas helposti, jos haluaa katsella videotykillä elokuvia. Musta verho peittää taakseen oven vaatehuoneeseen (jonne pääsee myös pukeutumishuoneesta) ja toimii samalla kaikujen vaimentimena. Verhokangas on Eurokankaasta. Minulla on suunnitelmissa vaihtaa kangas joskus esimerkiksi Marimekon mustavalkoiseen Fokus-kankaaseen.
Tv-huoneesta pääsee yhdelle takapihanpuoleisista terasseistamme. Oikeassa yläkulmassa näkyy pilkahdus videotykistä. Videotykki on meillä aikeissa kiinnittää kattoon. Nyt se on pienen hyllyn päällä.
Etsimme pitkään huoneeseen sopivaa mattoa. Matot olivat aina joko liian vaaleita tai tummia tai materiaali ei ollut mukavantuntuinen jalan alla. Tämä matto on aivan ihanan pehmeä ja upottava. Se on tehty eri sävyisistä mustista ja harmaista langoista, jolloin maton pinta on elävännäköinen ja sopivansävyinen verrattuna yksivärisiin vastaaviin. Rahilla Pentikin villashaali.
Orkidea ja kissa
Taas kerran kaupassa ollessani kuljin orkideahyllyn ohi ja tällainen yksilö tarttui mukaani tällä kertaa. Kuvanottohetkellä kisuli sattui sopivasti istahtamaan kuviin.
Pakkaspäivän kattaus
Pakkaspäivän kattaus kahdelle. Joulupukki toi Villeroy & Bochin Grey Pearl -sarjan astioita sekä Marimekon Lumimarja-pöytäliinan. Lisäksi kattauksessa perintöhopeat, Iittalan Aurora-punaviinilasit ja Kartio-juomalasit. Tarkkaavainen huomaa, että alkuruokahaarukat ja -veitset puuttuu ja ruokaliina on kokoa "kahviservietti", mutta ainahan ei voi olla täydellinen.
Tilpehööriä yläkerran kylpyhuoneeseen
Askosta ostettu tähtikäsipyyhe, Kodin Ykkösen kynttilälyhty ja silkkiorkidea. Meneeköhän orkideainnostukseni jo hieman överiksi, kun täytyy hankkia silkkikukkia sellaisiin tiloihin, joissa ei oikeat orkideat menesty?? Ja minä kun olen aina inhonnut tekokukkia...
13. helmikuuta 2011
Lampun jouluinen tuunaus
Tuunasin keittiön lamppuamme joulun alla ripustamalla siihen Pentikin joulukuusenkoristesydämiä. Muistin ne sydämet tänään, kun auringonvalo osui niihin ja ne kimaltelivat kauniisti. En kuitenkaan ottanut niitä vielä pois. Muistan ne todennäköisesti seuraavan kerran kesällä, jolloin totean, että kohtahan on joulu, joten annetaan niiden vielä jäädä.
Eteiseen naulakko
Olemme harmitelleet sitä, kun poikamme vaatteet (ja hänen kavereidensa vaatteet) lojuvat aina eteisessämme miten sattuu. Mieheni keksi sitten, että ostetaan naulakko, johon vaatteet voisi ripustaa. Itse en ole ikinä pitänyt tällaisista omilla jaloillaan seisovista naulakoista. Kiertelin aikani kauppoja, kunnes löysin kohtuuhintaisen naulakon Kodin Ykkösestä. Maailman kaunein tuo ei kyllä ole, mutta saa nyt välttää.
Kissalle oma kori
Ostimme syksyllä kissallemme korin, jossa hän voisi pötkötellä päiväunia. Kissaneiti ei ole paljon korista välittänyt, vaikka olemme häntä siihen nostelleet ja houkutelleet häntä jäämään siihen. No, pari viikkoa sitten meillä oli vieraita ja yhtäkkiä kissaneitimme käveli vain koriin ja nukkui siinä sitten koko illan. Sen jälkeen kori onkin ollut ahkerassa käytössä.
Korissa on alkujaan kaamea tummansinipunainen ruutukangasverhoilu. Keksin laittaa siihen tuon harmaan lammaspeiton, jolloin korista tuli heti sisustukseen sopiva. :)
Prinsessan unia
Saimme perjantaina vihdoinkin uudet Hästensin patjat kotiimme. Nyt olemme nukkuneet muutaman yön prinsessan (ja prinssin) unia todella lokoisasti ja makoisasti. Laitoimme runkopatjat vanhan sänkymme runkoon, mutta niitä voi käyttää myös omana sänkynään kiinnittämällä jalat paikoilleen. Ostimme petauspatjan suojaksi erillisen patjansuojuoksen (valkoinen ohut patja), jonka saa näppärästi kiinni petauspatjaan kulmissa oleville lenkeillä. Patjansuojusta on myös helpompi pestä kuin itse petauspatjaa. Vaikkakin petauspatja on myös pestävä. Lisäksi hankimme Hästensin tyynyt, joiden korkeutta ja jämäkkyyttä saa muutettua erillisten "pötköjen" avulla. Tyynypötkö laitetaan tyynyn sisään, jolloin niska saa erityisen tuen. Tyynyn mukana tuli kaksi erikokoista pötköä.
Nyt kyllä päiväunet houkuttaa aika paljon...
Nyt kyllä päiväunet houkuttaa aika paljon...
6. helmikuuta 2011
Livingetc
Aukaisin sattumalta tv:n juoksulenkiltä tultuani venytelläkseni samalla. Liv-kanavalla tuli juuri sisustusohjelma nimeltä Livingetc. Ohjelma vaikutti monipuoliselta. Siinä ajassa, kun ehdin sitä katsoa, siinä esiteltiin eri sisustustyylejä, kauppoja, suunnittelijoita ja mielenkiintoisia tuotteita. Taidanpa lisätä sen ohjelman vakiotallennettaviin tv-ohjelmiin. Niin ja tämän jutun naputtelin tässä äkkiä uudella iPadillamme. Kaippa tämä ihan näppärä laite on...
5. helmikuuta 2011
Olohuoneenpöydälle uusi sisustustavara
Mieheni toi tuliaisena iPadin työmatkaltaan. Se sopii kuulemma hyvin meidän olohuoneenpöydälle. Öhöm... Voiko tekninen laite ikinä sopia hyvin mihinkään?? Voisihan sen tosin vaikka naamioida söpöillä vaaleanpunaisilla "suojakuorilla". Pitääpä ehdottaa sitä. ;)
Kuvakollaasi melkein valmiina
Ajatuksissani on ollut jo pitkään tehdä kuvakollaasi meidän perheestä makuuhuoneemme yhdelle seinälle. Olen vihdoinkin muistanut ostaa valokuvakehyksiä (mustia sellaisia) ja teetin jopa parikymmentä mustavalkoista kuvaa. Loppusuoralla ollaan, mutta en millään jaksaisi kehystää niitä kuvia. Puhumattakaan kehysten kiinnittämisestä seinään. Nyt tarvittaisiin paljon aurinkoisia päiviä piristämään ja antamaan energiaa. Jään odottelemaan niitä päiviä.
23. tammikuuta 2011
Mielessä toinenkin blogi
Olen jo pitkään pohtinut, että josko sitä perustaisi toisenkin blogin. Sen aiheena voisi olla muoti ja matkustaminen. Monesti kun selaan esimerkiksi muotilehtiä, minulle tulee mieleen, että onpa hieno vaate, laukku tms. ja että siitä voisi kirjoitella blogiin. Mutta tämä sisustusblogi ei ole kyllä oikea paikka sellaiselle. Samoin olisi kiva kertoa meidän perheen tekemistä matkoista tai muuten vain unelmoida eri matkakohteista. Blogi voisi sisältää muutakin asiaa periaatteella mitä mieleen juolahtaa. :)
Uusi sänky tilauksessa
Tilasimme uuden sängyn Hästensiltä ja odottelemme nyt sen saapumista. Sänky on malliltaan Excel II. Mieheni olisi halunnut rungon verhoiltuna perinteisellä sinisellä ruutukankaalla, mutta sain ylipuhuttua hänet beigenväriseen ruutukuosiin. Sekös olisi muuten kivaa, kun voisi vaihdella sitä verhoilukuosia... harmaa raita ja ruutu, vaaleansininen tai vaikkapa tummanpunertava.
Kokeilimme viikon ajan Tempurin patjoja ennen päätymistämme tähän Hästensin sänkyyn. Myyjä sanoi, että tempuria joko rakastaa tai vihaa. Meistä se oli vain outo.
16. tammikuuta 2011
Meidän perheen uusi jäsen
Viltti kuin unelma
Löysin ennen joulua Askosta sohvallemme viltin, joka on kuin unelma. Se on uskomattoman pehmeä ja lämmin. Värikin oli kuin minulle tehty...
Orkideaihastukseni jatkuu edelleen. Nyt niitä on jo melkein joka huoneessa. Samoin mieltymykseni valkoisiin kynttilöihin. Tämän kynttiläkauden juttu on 100 prosenttiset steariinikynttilät, joita olen ostanut urakalla. Ne palavat pitkään ja kauniisti ja kuluvat tasaisesti muodostaen "pitsireunuksen" kynttilän ympärille.
Orkideaihastukseni jatkuu edelleen. Nyt niitä on jo melkein joka huoneessa. Samoin mieltymykseni valkoisiin kynttilöihin. Tämän kynttiläkauden juttu on 100 prosenttiset steariinikynttilät, joita olen ostanut urakalla. Ne palavat pitkään ja kauniisti ja kuluvat tasaisesti muodostaen "pitsireunuksen" kynttilän ympärille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)